tiistai 25. elokuuta 2015

Telttahäät

Olen ihastellut telttahäitä siitä asti, kun törmäsin ideaan Annan ja Sebastianin blogissa. Suomen kesä on parhaimmillaan aivan ihana. Lämmin sää ja tunnelmallisesti hämärtyvä kesäilta, siinä on jotain aivan ainutlaatuista! Olen selaillut häätelttoja blogeista ja pinterestistä ja aina ne vain jaksavat ihastuttaa. Minua miellyttää eniten vaalea teltta, jonka koristelisin riisipaperikoristeilla, väriteemaan sopivilla pompomeilla sekä koristevalaisimilla. Telttoja löytyy paljon erimuotoisia ja -värisiä: on pyöreää ja suorakulmaista, valkoista, värikästä ja jopa läpinäkyvää.
Kuva täältä
Telttahäiden järjestämisessä on varmasti myös varjopuolensa. Kuten aikaisemminkin todettu, Suomen sää on kesäisinkin hyvin arvaamaton. Tuulinen, sateinen ja kylmä sää ovat tänä kesänä olleet enemmänkin sääntö kuin poikkeus, loppukesää lukuunottamatta. Vaikka teltta kestäisikin vettä ja sadetta, niin huono sää kyllä väistämättä latistaa tunnelmaa telttajuhlissa. Lisäksi teltan kasaaminen ja kalusteiden paikalleen laittaminen vaativat myös paljon vaivaa ja aikaa verrattuna valmiiseen juhlatilaan.
Kuva täältä
Olen ihan mielenkiinnosta selaillut eri vaihtoehtoja siihen, mistä teltan voisi vuokrata juhlia varten ja tiedustellut jonkun verran myös hintoja teltoille. Meidän häiden vieraslistalla on tällä hetkellä hieman yli 80 henkeä, joten olen saanut ehdotuksia hieman yli 100m2 teltoista. Ja huh - teltan vuokraaminen on kallista! Saamani hinta-arviot ovat vaihdelleet 500-2000 euron välillä, ja tämä sisältää vasta pelkän teltan! Lisäksi pitäisi tietenkin vuokrata kalusteet ja mahdollisesti myös lattia telttaan. Teltta vaatii myös tarpeeksi laajan, tasaisen alustan johon sen voi pystyttää sekä mielellään vieressä sijaitsevan rakennuksen, jonka vessoja ja keittiötä voi hyödyntää. Meidän lähipiiristä ei valitettavasti löydy tällaista paikkaa, joten sekin pitäisi vuokrata jostain muualta, mikä nostaa kuluja entisestään.


Niin ihania kuin telttahäät ovatkin, luulen että meidän budjettiimme saisimme mahtumaan korkeintaan tämän hieman vaatimattomamman version...
Kuva täältä

2 kommenttia:

  1. Voi että, telttahäät on ihania. Harmi että niitä ei hirveästi täällä pohjoisessa kolkassa järjestetä, ihan ymmärrettävästä syystä. Joskus olisi sellaisiin ihana päästä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, harmittavan vähän niitä tosiaan järjestetään. :( toivotaan että joskus vielä päästään molemmat sellaisiin vieraaksi! :)

      Poista