maanantai 24. elokuuta 2015

Häästressi osa I

Laitoin viime viikolla tiedustelua siitä juhlatilasta, jonka olimme nähneet järkevimmäksi vaihtoehdoksi meidän häille.

Se on sijainniltaan hyvällä paikalla, sillä se on lähellä (mahdollista) vihkikirkkoamme.
Se on ulkoa ja sisältä siisti, koristelemalla siitä saisi todella kivan näköisen.
Se on hyvällä paikalla järven rannalla.
Siellä ei ole A-oikeuksia, joten juomat saa hankkia itse.
Kaiken tämän lisäksi se on vieläpä kohtuullisen hintainen.

MUTTA...

Se on myynnissä.

Tila on siis tällä hetkellä tarjolla myytäväksi tai vuokrattavaksi yrityksille, eikä varauksia tuleville kesille siksi oteta vastaan ollenkaan. Tilan kohtalosta päätetään vasta marras-joulukuussa, jolloin sen varaustilanteesta voi siis tiedustella uudelleen. Pääsemme kyllä halutessamme jo ennen tätä katsomaan paikkaa, mutta varmuutta paikan varaamismahdollisuudesta ei tosiaan ole ennen loppuvuotta.

Olenkin tämän jälkeen paniikissa yrittänyt etsiä muita potentiaalisia paikkoja hääjuhlalle Lappeenrannan alueelta. Olen laittanut myös tarjouspyyntöjä muihinkin paikkoihin, mutta ne ovat lähinnä A-oikeudellisia kartanoita tai ravintoloita, jolloin budjetti nousee oikeestaan väistämättä..  Nyt vain toivotaan että löytäisin meille jonkun toisen kivan paikan kohtuulliseen hintaan. Toinen vaihtoehto on odottaa tämän alkuperäisen suunnitelman kohtalo ja palata asian vuoden loppupuolella..

Mitä te muut tekisitte tällaisessa tilanteessa? Uskaltaisitteko lykätä tilan varaamista loppuvuodelle vai varaisitteko nyt jonkun muista vaihtoehdoista? Vinkkejä kivoista hääjuhlapaikoista Lappeenrannnan seudulla otetaan myös vastaan...

terveisin
Epätoivoinen

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti