lauantai 17. syyskuuta 2016

Messutärpit Love me do-messuille

Minä en ole koskaan käynyt häämessuilla! Kuinka kummallista, tällainen häähössöttäjä kun olen. Tämä johtuu mitä luultavimmin siitä, että yleensä häämessut sijoittuvat alkuvuoteen ja tämän vuoden alussa minulla oli totaalinen hää-ähky ja turhautuminen järjestelyihin, eikä siksi kiinnostanut osallistua häämessuillekaan. Nyt olen kuitenkin todella innoissani osallistumassa Love me do-messuille 1.10. ja vieläpä blogimiittiin, jossa pääsen tapaamaan muita ihania hääbloggaajia. Tässä tärpit messutarjonnasta, eli mikä minua kiinnostaa kaikkein eniten!

1. Pukeutuminen

Minulla ei ole vielä hääpukua hankittuna enkä ole edes käynyt sovittamassa vielä yhtäkään pukua, joten pukeutuminen kiinnostaa tietenkin! Olen vielä avoin erilaisille vaihtoehdoille puvun suhteen joten sekä hääpukuliikkeet että teettäminen kiinnostavat ja siksi odotankin innolla että pääsen tutustumaan eri vaihtoehtoihin!
Vielä morsiamen pukeutumista enemmän odotan keskusteluja sulhasen pukuun liittyen! Olemme suunnitelleet että joko teetämme tai ostamme Matiakselle laadukkaan, aikaa kestävän puvun joten mikä olisikaan parempi mahdollisuus tutustua vaihtoehtoihin kuin tilaisuus päästä keskustelemaan suoraan alan ammattilaisten kanssa.

2. Juhlien paperituotteet
save the date
Messuilla on mukana useita yrityksiä, jotka tarjoavat paperituotteita juhliin. Minulla on kyllä ideoita päässäni, mutta mitään ei ole näiden osalta vielä lyöty lukkoon joten inspiraatio ja myös konkreettiset ehdotukset ovat tervetulleita! Nettisivuja selailtuani etenkin Now & Foreveriltä löytyy kaikkea ihanaa!

3. Kukat
Meidän häissä eivät kukat ole kovinkaan suuressa roolissa, mutta haluan kuitenkin kimpun itselleni ja vähän vihreää pöytiin. En ole oikein mistään onnistunut löytämään hinta-arviota suunnitelmilleni, joten messuilla voin käydä kyselemässä arviota alan ammattilaisilta!

4. Häämatkat
Sain hetki sitten idean (no ok, pakkomielteen) meidän häämatkakohteesta ja haluaisin lyödä tämän lukkoon mahdollisimman pian. Aionkin käydä keskustelemassa meidän suunnitelmista ainakin Helin Matkojen pisteellä!

5. Villi kortti!
Vaikken omia polttareitani pääsekään suunnittelemaan, niin olisihan Paljuvene aika siisti!

Kaiken tämän lisäksi tietysti uusiin ihmisiin tutustuminen niin blogimiitissä kuin muutenkin messuilla on ehdottomasti listan kärkipäässä! Yleisesti ottaen odotan messuilta ihanaa tunnelmaa ja vielä lisää inspiraatiota häiden suunnitteluun! Tästä pääset tutustumaan messujen näytteilleasettajalistaukseen.

Mitä sinä odotat eniten messuilta? Mitkä näytteilleasettejat kiinnostavat eniten?

4 kommenttia:

  1. Olisi ollut niin kiva päästä kokemaan love me do vielä kerran ja etenkin hääblogimiitti, mutta ehkä nyt vaan tarvii jo jättäytyä kelkasta kun häät on ohi :D Mukavia messuja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hehee, se voi olla että siinä vaiheessa ei messuista enää ole niin suurta hyötyä. :D Kiitos!

      Poista
  2. Mulla sama homma, että hääpukuja en ole vielä kerennyt sovittamaan. Niitä varmasti eniten odotan messuilta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On kyllä kiva kun pääsee samalla kertaa tapaamaan alan ammattilaisia ja näkemään pukuja eri valmistajilta ja liikkeistä :)

      Poista