tiistai 13. syyskuuta 2016

Hääaiheinen kuvahaaste

Oletteko nähneet blogeissa haasteita, jossa kirjoittaja haastetaan ottamaan kuvia erilaisista asioista tyyliin...
Kuva lempilaukustasi
Kuva kodistasi
Kuva matkalta
Kuva sinusta urheilemassa

Mielestäni kuvahaasteet ovat hauskoja ja halusinkin kehittää uuden, juuri hääbloggaajille suunnatun kuvahaasteen! Vastaan siis ensimmäisenä itse kuvahaasteeseen ja lopuksi haastan viisi hääbloggaajaa toteuttamaan saman!

OHJEET:
Lisää blogiisi nämä ohjeet ja yhdeksän kuvaa teihin ja häihinne liittyen. Kuvat voivat olla omiasi - vanhoja tai uusia tai netistä lainattuja. Kuvien aiheet ovat:
1. Lempikuvasi teistä kahdesta.
2. Mitä teette mieluiten yhdessä.
3. Yhteinen lempipaikkanne.  
4. Paras lomamuistonne.  
5. Jokin häitänne varten tehty hankinta. 
6. Ajatuksesi hääsuunnittelusta.
7. Sulhasen ajatukset hääsuunnittelusta.
8. Onnistuineiden häiden salaisuus. 
9. Häidenne teema.
Haasta lopuksi kolme muuta hääbloggaajaa tekemään samoin.

1. Lempikuvasi teistä kahdesta. Tämä kuva on muuten ihan tavallinen selfie, mutta se on otettu noin paria tuntia ennen kuin Matias kosi, ja siksi minun lempparikuva!
häät 2017 kihlaus

2. Mitä teette mieluiten yhdessä. Heh, kuinka koomista että meidän mieluisimmat yhteiset tekemiset on ruuanlaitto (ja syöminen) ja vastapainona urheilu. Ensimmäisessä kuvassa Matiaksen synttäri-illallinen viikonlopulta ja toisessa kuvassa me lähdössä lenkille yhteensopivissa softshelleissä! :D

ruuanlaittourheilu lenkkeily


3. Yhteinen lempipaikkanne. Tähänkin kohtaan oli mahdotonta keksiä vain yhtä kuvaa (valinnanvaikeus..). Meidän lempipaikat löytyy siis mökiltä ja kotoa. Kuulostetaanpa tylsiltä... :D

kesämökki saimaakoti sisustus


4. Paras lomamuistonne. Viime kesä oli ihan huikea, vaikka pysyttiinkin ihan kotimaan kamaralla koko loma. Ehdottomasti ykkösenä mieleen tulee kuitenkin eräs ilta kun oltiin Matiaksen mökillä kahdestaan ja juotiin skumppaa yhdessä paljussa, auringon laskiessa.

romanttinen ilta

5. Jokin häitänne varten tehty hankinta. En ole vielä liikaa tehnyt hankintoja häitä varten, mutta boolimalja ja silkkipaperit pompomeja varten meidän teemaväreissä löytyy jo varastosta!

pompom

6. Ajatuksesi hääsuunnittelusta. & 7. Sulhasen ajatukset hääsuunnittelusta. Nämä on yhdistetty yhteen kuvaan! Hehe, huumoria huumoria! Kuka muuten arvaa mihin ollaan oikeasti menossa tämän kuvan ottohetkellä?

8. Onnistuineiden häiden salaisuus. Ok, koristeet ei tässä ehkä ole ihan sitä mitä meillä haetaan, mutta mielestäni läheiset ihmiset ja hyvä tunnelma on onnistuneiden häiden salaisuus. <3


9. Häidenne teema. Meidän teemavärit on meidän lempivärit niin sisustuksessa kuin häissäkin!

Haastan:
Mrs. B - Tahdoin jo - I already did (joka kirjoittaa häiden sijaan wow reneval ceremonysta!)

3 kommenttia:

  1. Oi, tämä on ihana! <3 Näitä on hirmu kiva lukea, mutta toisaalta - varmasti hauska myös koota! Katsotaan, josko saisin vaikka huomiseksi jo jotain bloginkin puolelle ;) Ja kiitos haasteesta näin samalla - tartun tähän mielihyvin! ;) Hääsuunnittelukuva on ihan selvästi joltakin Ikean reissulta, vai menenkö kuinka metsään?! :--D Joku vaatekauppareissukin voisi toisaalta osua aika lähelle kuvan ilmeitä, heh!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ...Ja täältä löytyisi allekirjoittaneen vastausta haasteeseen! :)

      Poista