tiistai 15. marraskuuta 2016

Vihkiminen juhlapaikalla

Viimeksi kirjoittelin blogiin siitä, miten jouduttiin sanomaan hyvästit kirkkovihkimiselle kun häät siirtyivät pääkaupunkiseudulle. Tietenkään tämä ei ollut ainoa vaihtoehto, sillä kirkkojahan pääkaupunkiseudulla riittää, mutta käytännön järjestelyjen puolesta nähtiin vihkiminen juhlapaikalla meille sopivammaksi vaihtoehdoksi. Kirkkovihkiminen olisi toki tavallaan ollut ihana, mutta ei loppujen lopuksi meille niin tärkeä ja siksi vihkiminen juhlapaikalla meni sen edelle.

vihkiminen juhlapaikalla
Kuva täältä.
Lähtökohtaisesti meidän on tarkoitus järjestää vihkiminen ulkona juhlapaikan pihalla. Teen itse jonkun kivan vihkikaaren tyyppisen ratkaisun jonka edessä meidät vihitään ja muutenkin minulla on jo joitain ideoita koristelujen suhteen. Eilen saimme varmistettua vielä, että bändi esittää akustisesti muutaman kappaleen vihkimisen aikana, joten musiikki tulee olemaan ihanan tunnelmallinen kitara + laulu kombolla. Vihkimisestä olisi tarkoitus tehdä tunnelmaltaan rento mutta koskettava.

vihkiminen ulkona
Kuva täältä.
Ulkovihkimiseen liittyy vielä muutama kysymysmerkki. Tottakai Suomen kesä on arvaamaton ja suunnitelmissa on huomioitava aina säävaraus. Jos sää on sateinen, on vihkiminen siirrettävä sisälle mikä aiheuttaa hieman lisäjärjestelyjä lähinnä pöytien järjestelyn ja kattamisen suhteen. Toinen kysymysmerkki on äänentoisto. Etenkin tuulisella säällä ääni saattaa kuulua huonosti ulkona, jolloin vieraiden on vaikea kuulla puhetta. Pitää siis juhlapaikkamme kanssa vielä keskustella tästä, heillä on kuitenkin myös aikaisempaa kokemusta ulkona vihkimisestä kyseisessä paikassa.

vihkiminen juhlapaikalla
Kuva täältä.
Viimeinen asia mikä minua mietityttää, on tuolit. Pitääkö ulkovihkimisessä varata kaikille vieraille tuolit vihkimisen ajaksi? Meillä on suunnitelmissa pitää vihkiminen lyhyenä, mutta silti ainakin vanhemmille ihmisille pitää varata istumapaikat. Mietinnässä onkin, varataanko istumapaikat kaikille. Tämä aiheuttaisi taas hieman lisätyötä kun vihkimisen jälkeen tuolit pitäisi viedä sisälle.

Kokonaisuudessaan uskon että vihkimisestä tulee aivan ihana ja enemmän meidän näköinen kuin kirkko ja mahtipontinen urkumusiikki. Olen aivan innoissani etenkin siitä, että saimme bändin esiintymään akustisesti vihkimiseen ja uskon että livemusiikki tuo ihanan tunnelman myös tähän. Ulkovihkiminen olisi ihana, mutta yhtälailla uskon kuitenkin että vihkimisestä saa kauniin myös sisätiloissa. Juhlapaikkamme on kaksikerroksinen, joten tällöin yhtenä vaihtoehtona voisi olla että minä saavun paikalle isäni kanssa yläkerrasta portaita pitkin. (KATASTROFIVAARA! Mitä jos kaadun portaissa? :D)

Loppu hyvin kaikki hyvin siis. Vaikka jouduimme (LUE: jouduin) luopumaan kirkkovihkimisestä, olemme todella tyytyväisiä tähän vaihtoehtoon.


Onko muiden häihin tulossa vihkiminen ulkona/yleensä juhlapaikalla? Pitääkö kaikille varata istumapaikat vihkimisen ajaksi? Mitä vinkkejä antaisitte muuten tällaiseen vihkimiseen?

12 kommenttia:

  1. Oi kuinka romanttista! Vihkiminen juhlapaikalla on varmaan mielettömän tunnelmallista, tapahtuipa se sitten sisä- tai ulkotiloissa :)
    Mun mielestä tuoleja ei välttämättä tarvitse varata jokaiselle vieraalle, mutta tosiaan ainakin vanhuksille ja sellaisille vieraille, jotka istumapaikkaa todella tarvitsevat (siis mahdolliset murtuneet jalat yms.). Lapsille myös, mutta teidän häihinhän ei taida lapsia tullakaan?
    Oon itse ollut lapsena ulkoilmahäissä, ja muistelisin ettei siellä ollut istumapaikkoja kaikille vieraille.
    Jos (ja kun) kirjoitatte kutsuihin ulkovihkimisestä niin vieraatkin varmasti osaavat varustautua esimerkiksi sellaisilla kengillä, joilla pystyy hetkisen aikaa seisoa vaikka nurmellakin ilman että korot uppoaa.
    Ja jos vinkkejä tahdot, niin Pinterestistä löytyy kaikkea hauskaa hakusanoilla "outdoor wedding hacks" :)

    Itse haaveilin vihkimisestä metsän keskellä, meidän lähellä on nimittäin tunnelmallinen metsäkappeli mahtipontisesti erään kallion laella. Kumpa pitäisimmekin häämme täällä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mietin itsekin samaa että osa vieraista voisi varmasti seisoa, mutta jotenkin kuitenkin tuntuisi kivemmalta että kaikki pääsisivät istumaan.. Pitää vielä keskustella ehkä tästäkin juhlapaikan edustajan kanssa, että miten näkevät tämän :)

      Tuo on hyvä vinkki tosiaan että kutsussa on hyvä mainita mahdollisesta ulkovihkimisestä, että vieraat osaavat varautua siihen sopivalla varustuksella!

      Metsäkappeli kuulostaa aivan IHANALTA! Miksei tässä meidän lähellä ole sellaisia...

      Poista
  2. Toivottavasti sää suosii, sillä ulkovihkimiset ovat ihania! Pieni sadehan ei haittaa, mutta kylmyys on pahinta. Meillä oli häiden aloitushetki (ei siis vihkiminen, vaan musiikkia, runo ja sen sellaista) pihalla ja olimme varanneet vain pari tuolia. Minusta vaikutti siltä, että vieraat seisoivat ihan mielellään. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sepä se, ulkovihkiminen olisi aivan ihana jos vaan säät suosii :) Jos ilma vaikuttaa liian kylmältä niin kyllä ihan suosiolla siirretään vihkiminen sisälle!
      Hyvä tietää että onnistui niinkin että tuoleja on vain niitä tarvitseville. :)

      Poista
  3. Ihanaa kun saatte keneltäkään lupia kyselemättä koristella ulkovihmisenne haluamallanne tavalla! :) Noi "käytävän" ruusunterälehdet on mun unelma, mutta ainakaan aiemmassa varaamassani kirkossa Helsingissä niitä ei olisi saanut ripotella. Vaikka aikoisi itse kerätä ne jälkeenpäin pois, silti. Toivon kovasti että tulevassa hääkirkossamme Sipoossa saisi, mulla on jo pieni kukkaistyttökin ripottelutehtävään enkä keksi hänelle muuta hommaa :'D

    Ylimmän kuvan puinen kaari on tosi kaunis kaikessa yksinkertaisuudessaan! :) Noi kukkakoristeet sen keskellä on ihan täydelliset. Minkätyyppistä kaarta ajattelit alkaa väsätä? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ruusun terälehdet olisi kyllä aivan ihania, pitääkin miettiä jos käytettäisiin niitä itsekin koristelussa! :)

      Kaaren suhteen on suunnitelmat vielä vähän auki mutta uskon että ainakin jotkut tuollaiset valkoiset verhot siihen tulisi. Tuo puinen kaari on kyllä upea, pitää ehkä alkaa lämmittelemään Matiasta ja/tai isääni sellaisen rakentamiselle... ;) Voi siis olla että itse lähinnä suunnittelen ja miehet toteuttaa! :D

      Poista
  4. Meillä on (siviili)vihkiminen muualla kuin juhlapaikalla, eli meidän vihkiminen vertautuu varmaan tuohon juhlapaikalla vihkimiseen. Meidän juhlapaikalla on tuoleja, jotka sijoitetaan puolikaareen vihkikohdan ympärille. Tämä tuoliruljanssi vaatii toki enemmän aikaa (eli maksaa enemmän pidemmän varausajan takia) ja myös henkilöitä siirtämään tuolit (bestmaneille nakki siis). Mutta itse näen tuon tuoliasian ehkä enemmän sellaisena viimeisteltynä yksityiskohtana, kuin "pärjäävätkö" vieraat seisten -asiana. Vihkiminen on tosiaan lyhyt, joten varmasti pärjäävät, mutta mielestäni istuminen tuo siihen tiettyä arvokkuutta (vaikka kyse olisikin esimerkiksi boheemeista puutarhahäistä). Toki jos vihkiminen olisi paikassa, johon tuoleja ei yksinkertaisesti edes saisi, ei se toki vähentäisi sitä arvokkuutta koska vihkimisen luonnekin olisi vähän eri. Ja tämä vain toki minun mielipide! :) Todennäköisesti en edes vieraana miettisi asiaa sen kummemmin vaan nauttisin vain vihkitilaisuudesta, mutta näin juhlien järjestäjänä on kriittisempi tietenkin omia häitään kohtaan :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No jollain tapaa minullakin on tuo sama ajatus siitä että tuolit toisivat omalla tavallaan arvokkuutta tilaisuuteen ja olisivat viimeistelty yksityiskohta! Voi hyvinkin olla että meilläkin sitten hääseurue pääsee hommiin siirtelemään tuoleja. :)

      Ja tuon allekirjoitan täysin että itse on varmasti juhlien järjestäjänä kriittisempi omia juhlia kohtaan kuin vieraat ;)

      Poista
  5. Ulkovihkimisestä voi tosiaan tulla ihanampi kuin kirkossa. Ainakin kaikissa sarjoissa on aina jotenkin niin tunnelmallista. <3 :D Me mennään Suomenlinnan kirkossa, vaikka siellä olisi ollut kylläkin aivan ihania paikkoja myös ulkosalla...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ulkovihkiminen voi tosiaa olla aivan ihana, mutta siinä on aina etenkin Suomessa se säävaraus... :D Suomenlinnan kirkko on myös ihana!

      Poista
  6. Omien kokemusten perusteella suosittelen tuoleja kaikille, etenkin jos sattuu helteinen sää. Allekirjoittanut nimittäin otti ja pyörtyi toissakesäisissä häissä kesken "I do" kohdan.. Helle ja paikallaan seisominen osoittautui tukalaksi myös terveelle nuorelle aikuiselle. Onneksi mies nappasi kiinni etten ihan suorilta jaloilta ollut maassa, ja paikalla oli lääkäri jos toinenkin jotka ryntäsivät apuun. Kyllä muuten hävetti, vaikka hääpari onneksi oli niin rakkauskuplassa että kuulivat välikohtauksesta vasta vihkimisen jälkee :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai kamala! Tuo on kyllä hyvä pointti, enpähän olisi tullut edes ajatelleeksi. Onneksi mies sai sinut napattua kiinni ettet suorilta jaloilta kaatunut, siinä olisi voinut käydä jo pahemmin! Olen itsekin tässä hiljattain pyörtynyt yhtäkkiä ja vielä suorilta jaloilta kovalle lattialle ja se on kyllä pelottavaa. Tässä siis taas yksi hyvä pointti vahvistamaan sitä ajatusta että tuolit olisi hyvä ajatus.. :)

      Poista