Mitä sulhanen tietää hääpuvusta

Minun hääpukuni roikkuu vaatehuoneessa muiden vaatteiden tavoin. Mies ei missään nimessä halua nähdä pukua ennen hääpäivää joten siksi uskallan pitää sitä kotona eikä ole tarvetta viedä sitä muualle säilytykseen. Siellä se siis roikkuu pukupussissa paitojen, bleisereiden ja neuleiden välissä ihan niin kuin mikä tahansa muu vaate ja odottaa sitä yhtä päivää jolloin se vihdoin puetaan päälle.

Puvun ostamisesta lähtien on tuntunut että haluaisin hehkuttaa sitä täällä blogissa ja kaikkialla ja kertoa kaikille miten ihana puku minulla on, mutta kun en voi. En ole keksinyt mitä puvusta kirjoittaisin etten paljastaisi liikaa. Niinpä innostuin älyttömästi kun luin Lauran kirjoituksen siitä, mitä mies tietää hänen puvustaan ja päätin  tästä inspiroituneena kirjoittaa itse samasta asiasta.

Ennen puvun hankintaa puhuin Matiakselle paljon siitä, millaisen puvun haluaisin ja näytin myös kuvia käytettynä myytävistä puvuista. Hänellä oli siis jo etukäteen käsitys siitä, minkä tyylisen puvun haluaisin. Olen täällä blogissakin kertonut millainen puku minulla oli etsinnässä ja sellaisen myös löysin ja onnekseni malli vielä sopi minulle!

Sulhanen siis tietää että pukuni on...

Valkoinen!

Pitsinen ja

Merenneitomallinen

Lisäksi hän tietää että siinä on...

Laahus (voi vaikeuttaa tanssimista!)

Kimalletta ja

Joku juju selässä

Puku on siis juuri sellainen mitä etsin alunperinkin eli minulla kävi tuuri että miettimäni malli myös sopi minulle! Minua ei haittaa vaikka Matias tietää puvusta oikeastaan kaikki pääkohdat - kunhan hän ei näe pukua ennen hääpäivää minun päälläni.

Tätä postausta varten oli tietenkin pakko vähän fiilistellä pukua pitkästä aikaa. Voitteko kuvitella että olin ennen tätä pitänyt sen kotiin tuomisen jälkeen visusti pukupussissa!! Nyt kun ihastelin pukua pitkästä aikaa niin ihastuin siihen vielä entistä enemmän!

Mitä sulhanen tietää sinun puvustasi? Onko hän kenties nähnyt puvun vai oletko onnistunut pitämään puvun vielä paremmin salassa kuin minä?

Sukkanauhan heitto

Sulhanen kömpii morsiamen helman alle etsimään sukkanauhaa ja nappaamaan sen mukaansa hampaillaan. Aina tuo toimitus ei onnistu täysin sujuvasti ja aikaa helman alla kuluu jo epäilyttävänkin kauan morsiamen kikatellessa samalla. Samaan aikaan tädit, sedät, mummot ja serkut seuraavat tilannetta vieressä. Olenko ainoa jonka mielestä tämä tuntuu vähän kummalliselta??

Kuva: Pixabay

En ole todellakaan mikään siveyden sipuli mutta silti minusta on jotenkin outoa että vanhemmat sukulaiset tuijottaisivat vieressä kun sulhasen pää (tai oikeastaan koko sulhanen!) on pukuni helman alla. Jotenkin kokisin itse tilanteen ehkä hieman vaivaannuttavaksi.

Tästä huolimatta olemme kuitenkin molemmat samaa mieltä siitä, että koska minä heitän kimpun naimattomille naisille, niin olisi kiva jos sulhanenkin heittäisi jotain miehille. Matias on sitäpaitsi itse mestari sukkanauhan nappaamisessa, joten pitäähän hänen päästä myös itse heittämään sellainen. ;)

Mutta voisiko sulhanen saada tuon sukkanauhan jotenkin muuten kuin tämän perinteisen rituaalin kautta? Kuulostaa ehkä hieman tylsältä että sukkanauha löytyisi suoraan esimerkiksi sulhasen taskusta. Mitä jos siitä sukkanauhan metsästyksestä ei tehtäisikään niin isoa numeroa? Eli siis lähinnä se että kaikkien ei tarvitsisi kerääntyä katsomaan toimitusta! Yhtenä vaihtoehtona toki on että jätän sukkanauhan niin alas jalkaan että se on helppo napata ilman sen suurempaa taistelua.

Vaihtoehtoisesti, voisiko sulhanen viskata jotain muuta? Mitä se sitten voisi olla? Jostain olen lukenut että sulhanen heittäisi oman vieheensä mutta se tuntuu jotenkin vähän tylsältä vaihtoehdolta. Myöskään erilaiset mummokalsari-villahousu-vitsit eivät oikein tunnu meiltä. Toisaalta sulhanen (ja iso osa kaveripiiristä) harrastaa frisbee-golfia niin pitäisiköhän sulhasen heittää sitten häiden teemaväreihin sopiva frisbee joka kavereiden pitää napata. :D

Matiaksen frisbeet naisen logiikan mukaan järjestettynä. Ei kelvannut insinöörille!

Näin kirjoitettuna tämä ongelma kuulostaa aivan super typerältä! Onko ketään kuka olisi miettinyt samoja juttuja? Nyt tarvitaan kipeästi apua! Tuleeko teidän häihin tämä perinteinen sukkanauharituaali vai onko se kenties korvattu jollain muulla?

Vihdoin päätös sukunimestä

Olen jo muutamaankin kertaan viitannut meidän keskusteluun sukunimiasiasta. Pohdin asiaa syvemmin viime vuoden puolella täällä ja mietin mitä vaihtoehtoja meillä on. Tarkkaavaisimmat lukijat tajusivat varmaan häämatkapostausta lukiessaan yhden asian. Matkaa varatessa täytyy olla tiedossa se nimi, joka tulee näkymään myös passissa kun matkalle lähdetään. Sekä minulla että Matiaksella on passit vanhenemassa, minulla ennen häitä ja Matiaksella melko pian häiden jälkeen joten passin uusiminen on molemmilla edessä ennen häämatkaa. Nyt ennen häämatkan varaamista meidän piti siis päättää, millä nimillä matkustetaan. Molemmat omilla nimillämme vai yhteisellä - ja jos näin niin kumman nimi molemmille tulisi.

Täytyy suoraan myöntää että tämä asia hieman kiristi meidän välejämme jonkun aikaa.. Kuten viimeksi jo mainitsin, minä olen pitkään ajatellut pitäväni oman nimeni, kuten myös Matias. Minua häiritsi ennen kaikkea se, jos minun automaattisesti oletettaisiin ottavan miehen nimi vain perinteisiin vedoten. Minusta myös tuntui, että paine Matiaksen nimen ottamiseen tuli tavallaan jostain meidän kahden välisen suhteen ulkopuolelta, eli juurikin siitä yleisestä ajatuksesta että naisen kuuluisi ottaa miehen nimi. Matias halusi myös keskustella aiheesta vielä oman perheensä kanssa ennen kuin tehdään päätöksiä kumpaankaan suuntaan.

Yhtenä iltana olimme sitten jo varaamassa häämatkaa kunnes tajusin että nimiasia täytyy päättää ennen sitä. Matias lähti lätkätreeneihin ja meidän keskustelu aiheesta jäi kesken. Minua ärsytti aivan suunnattomasti, pitkälti varmasti siksi kun en itse tiennyt mitä tekisin ja osittain tuntui että tämä asia vei intoa myös häämatkan varaamiselta. Pyörittelin sitten tuon illan eri vaihtoehtoja mielessäni itsekseni.. Jossain vaiheessa aloin jo miettimään, pääsisimmekö molempia miellyttävään lopputulokseen ikinä!

Tulin siihen tulokseen että haluan meille ja meidän (toivottavasti) tuleville lapsillemme ehdottomasti kaikille yhteisen nimen. En itse halua kuitenkaan ottaa yhdistelmänimeä. Vaihtoehdoiksi jäi siis joko se, että minä ottaisin Matiaksen nimen tai hän ottaisi minun nimeni.

Oma sukunimeni on minulle tärkeä, mutta aloin miettimään asiaa tarkemmin.. Olinko kuitenkin tehnyt tästä asiasta itselleni vielä isomman asian kuin mitä sen oikeasti tarvitsisi olla? Olen ihmisenä sellainen, että kun jotain päätän niin pidän tiukasta periaatteistani kiinni. Mielestäni tämä on yleisesti ottaen hyvä piirre, mutta parisuhteessa - ja etenkin avioliitossa on tärkeää osata tehdä myös kompromisseja. Tulin siihen tulokseen että niin tärkeä kuin oma sukunimeni minulle onkin, niin olin vuosien saatossa tehnyt aiheesta itselleni liian ison numeron. Nimen vaihtaminen kun ei haittaa minun vanhempiani (päinvastoin, juteltuani oman perheeni kanssa oman sukunimeni pitämisestä, he enemmänkin ihmettelivät asiaa) eikä se haittaa minuakaan kun mietin asiaa tarkemmin. Olin enemmänkin jumiutunut omaan periaatteeseeni nimen pitämisestä kuin varsinaiseen nimeen.

Matiaksen sukunimi on oikein kaunis, sen olen myöntänyt jo aikoja sitten. Se sopii hyvin minun etunimeni kanssa yhteen. Se on jonkun verran yleisempi kuin nykyinen nimeni, mutta toisaalta kokonimikaimoja ei nopean taustatyön perusteella taida löytyä sen enempää kuin tälläkään hetkellä. Kaikkein parasta uudessa sukunimessä on kuitenkin se, mitä se edustaa. Samalla kun sanon 'tahdon' maailman ihanimmalle miehelle, otan myös hänen nimensä jota saan kunnian kantaa toivottavasti koko loppuelämän. Jos meille joskus suodaan lapsia, niin koko meidän perhettämme sitoo yhteinen nimi.

Kerroin Matiakselle päätöksestäni vielä samana iltana ja oli ihanaa huomata miten otettu Matias oli. Hän tiesi että päätös oli minulle hankala ja selvästi kunnioitti päätöstäni. Matias oli myös aiemmin samana iltana ehtinyt myös keskustelemaan aiheesta oman isänsä kanssa, joten olimme molemmat aidosti miettineet asiaa.

Päätöksen tekemisen jälkeen minulla - ja luultavasti Matiaksellakin - oli helpottunut ja hyvä olo. Onneksi saimme tämänkin asian sovittua ilman suurempaa draamaa ja pääsimme myös varaamaan häämatkan. Oli muuten outoa kirjoittaa uusi nimi varauslomakkeeseen!! Kävin myös tottakai varaamassa jo itselleni uuden gmail-sähköpostiosoitteen.. Jokohan pitäisi alkaa harjoittelemaan uutta allekirjoitusta??

Oliko jollain muulla päätös sukunimestä hankala? Joko päätös on tehty ja mihin päädyitte?

Terveisin

Tuleva Rouva Hovi

Käden pyytäminen morsiamen isältä

Ennen kosintaa Matias keskusteli aikeistaan isäni kanssa. Hän hoiti tämän perinteikkään rituaalin mökillä saunan lauteilla kylmän kaljan äärellä, kuten suomalaisen miehen tapoihin sopii. Hän kertoi kosintasuunnitelmista isälleni ja tavallaan tiedusteli hänen mielipidettään asiaan. Luonnollisesti isäni antoi siunauksensa Matiaksen aikeille.

Kosinnan jälkeen soitin heti innoissani vanhemmilleni ja huomasin, ettei isä ollut läheskään niin yllättynyt kuin äitini. Arvasin Matiaksen keskustelleen aiheesta isäni kanssa jo etukäteen ja niin arvasi itseasiassa äitinkin. Puhelimet toisesta päästä kuului äitini yllättynyt huudahdus isälleni: 'Tiesitkö sinä tästä, etkä puhunut mitään minulle!?' Onneksi sävy oli kuitenkin humoristinen ja heitto tuli hyvässä hengessä, eikä äitini oikeasti loukkaantunut.

Kun keskustelin Matiaksen kanssa aiheesta ja hän vahvisti epäilykseni siitä, että isäni tiesi kosinta-aikeista etukäteen, tuli minulle jotenkin äärettömän hyvä fiilis. Mielestäni se kertoo Matiaksen ja isäni hyvistä väleistä ja siitä, että Matias kunnioittaa isääni niin paljon että halusi kysyä hänen mielipidettään asiaan ennen kosintaa.

Isäni on todella suojeleva minua ja siskoani kohtaan ja siksi mielestäni oli hienoa että Matias kertoi aikeistaan etukäteen. Näin isäni sai sulatella asiaa jo ennen varsinaista kosintahehkutusta ja miettiä itsekseen sitä, että hänen tyttärensä menee naimisiin.

Isäni ja Matias tulevat aivan äärettömän hyvin juttuun ja heillä on paljon myös samanlaisia piirteitä. Isälläni on kova luotto Matiakseen ja hän on onnellinen siitä, että olen löytänyt rinnalleni hyvän miehen. Hän oli todella otettu ja iloinen siitä, että Matias keskusteli hänen kanssaan kosinnasta ja uskon että heidän välinsä paranivat tämän yhteisen 'salaisuuden' myötä vielä hieman lisää.

Minun ajatusmaailmani mukaan käden pyytäminen on siis ainoastaan positiivinen asia ja kertoo kunnioituksesta tulevan aviomieheni ja isäni välillä sekä myös minua kohtaan. Se kertoo siitä, että tuleva aviomieheni on luvannut isälleni pitää minusta hyvää huolta ja kunnioittaa perhettäni ja sitä, että pääsee myös virallisesti osaksi sitä avioliiton kautta.

Olin aivan ihmeissäni, kun törmäsin keskusteluihin, joissa kauhisteltiin sitä, että mies on pyytänyt ennen kosintaa tyttären kättä tämän isältä. Tämä minun mielestäni niin kaunis ele nähdään jotkut sovinistisena ja naista esineellistävänä tapana, ikään kuin naisella ei olisi lainkaan sananvaltaa omaan elämäänsä.

Aiemmin tuo tapa onkin oikeasti ollut lupa avioliittoon ja se on ollut ehtona sille, että mies saa kosia. Nainen on nähty ikään kuin isänsä omaisuutena, ja avioliiton myötä hän siirtyi miehen omaisuudeksi. Nykypäivän Suomessa nainen saa onneksi aivan itse päättää, suostuuko kosintaan vai ei. En siis näe tätä tapaa naista esineellistävänä tai alistavana, vaan ennemminkin kunnianosoituksena ja siksi minusta oli ihanaa että Matias 'pyysi kättäni' isältäni.

Auroora kirjoitteli blogissaan jonkun aikaa sitten samasta aiheesta ja oli kanssani hyvin samoilla linjoilla. Käykäähän lukemassa myös hänen kirjoituksensa!

Ps. Kuvituksena (ja kevennyksenä) kuvia tapahtumapaikalta eli mökkisaunasta ja maisemia saunan terassilta katsottuna. ;)

Mitä mieltä te muut olette tästä aiheesta? Onko käden pyytäminen sovinistinen ja naista alistava vanhanaikainen tapa vai kaunis ele sulhaselta appiukolle?