Ihanaa, meidän save the date-kutsut lähtivät postiin
aikaisemmin tällä viikolla ja ensimmäiset ovat jo kuitanneet saaneensa kutsut
perille joten nyt uskallan kirjoittaa aiheesta myös tänne blogin puolelle.
Mietimme alkuun lähetämmekö save the date-kutsuja ollenkaan.
Olemme puhuneet häistä monen ystävän ja sukulaisen kanssa joten päivämäärä on
oikeastaan tiedossa jo todella monella vieraalla. Jetron kanssa ottamistamme
kuvista tuli kuitenkin niin upeita että halusimme hyödyntää niitä jossain ja
päätimme että save the date-kutsut lähetetään joulun alla.
Lisäsin aiemmin blogiin huvikseen suunnittelemiani malleja polaroid save the date-kutsuista ja vaikka alunperin meillä oli ajatuksena erilaiset
kutsut, niin tykästyimme näihin niin paljon että päätimme ottaa idean käyttöön
myös lopulliseen versioon. Kuvaksi kaikkien upeiden otosten joukosta valikoitui
laiturilla auringon laskiessa napattu tanssikuva, ihan jo senkin takia että se
kuvaa meitä todella hyvin. Valitsimme yhdessä sopivat fontit ja tadaa - tässä
lopputulos! Kutsut on suunniteltu kokonaan canvalla, mutta en käyttänyt niiden
suunnitteluun mitään valmista pohjaa vaan lähdin tyhjästä rakentamaan kutsuja.
Teksti tuli melko simppelisti kutsun etupuolelle,
hauskana yksityiskohtana 'häitämme tanssitaan', mikä sopii myös kutsuihin
valikoidun kuvan kanssa hyvin yhteen. Toiselle puolelle kirjoitin käsin hyvän joulun
toivotukset sekä varmuuden vuoksi vielä maininnan että varsinainen kutsu
lähetetään myöhemmin - kaikki kun eivät välttämättä tiedä save the
date-kutsujen ideaa ja saattavat ihmetellä missä loput infot ovat.
Emme halunneet käyttää kutsuihin paljoa rahaa ja näissä
mentiinkin tosiaan minimibudjetilla. Niin kuin mainitsinkin jo, kutsut on
suunniteltu itse ja tulostettu itse tulostuspaperille - jota meiltä löytyi
valmiiksi eli siihenkään ei mennyt rahaa. Ostimme siis kutsuille vain kuoret ja
noin kymmeneen kutsuun postimerkin - loput annetaan sukulaisille ja ystäville
henkilökohtaisesti joulun aikaan. Mielestäni kutsuista tuli todella kivat
minimibudjetista huolimatta.
Mitä tykkäätte meidän kutsuista?







