Näytetään tekstit, joissa on tunniste diy. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste diy. Näytä kaikki tekstit

maanantai 16. tammikuuta 2017

Morsiusneidon kimppu tekokukista

Edellisellä Ikean reissulla matkaan tarttui neilikoita. Tarkemmin sanottuna valkoisia neilikoita tekokukkaosastolta. Minä rakastan kukkia mutta jostain syystä kukat eivät ole kuitenkaan koskaan olleet minulle  sellainen asia mihin käyttäisin paljon rahaa. En oikeastaan edes muista milloin olisin viimeksi itse ostanut kukkia! Matias onneksi ostaa kukkia aina säännöllisen epäsäännöllisesti niin tämänkin pihistelijän kodista löytyy aina välillä myös tuoreita kukkia.

Ikean valkoiset neilikat ovat mielestäni hämmästyttävän aidon näköisiä. Kukat ovat ollee meillä kotona Aalto-maljakossa nyt jonkun aikaa ja moni vieras on luullut niitä oikeiksi. Jos maljakkoon laittaisi vielä vettä niin menisi varmasti ihan täydestä. Hintakaan ei näiden kukkien kohdalla päätä huimaa, silllä kappalehinta on vain 49 senttiä.

tekokukka kimppu ikea

tekokukka neilikka ikea

Mutta nyt asiaan. Ostin kukat tässä vaiheessa meille kotiin koristeeksi, mutta takaraivossa samaan aikaan ajatus että niitä voisi käyttää myös häissä. Nyt sain vihdoinkin aikaiseksi kokeilla millaisen kimpun kukista saa aikaiseksi ja mielestäni siitä tuli kyllä tosi kaunis! Keräsin siis vain kukat kimpuksi ja solmin narulla kiinni. Haluan kukkien osalta häihin nimenomaan yksinkertaista tyyliä joten simppeli kimppu valkoisista neilikoista sopii hyvin. Tässä testikimpussa on 10 kukkaa ja mielestäni se on juuri sopivan kokoinen esimerkiksi morsiusneidon kimpuksi. Hintaa tällaiselle kimpulle tulee siis 4,90 euroa. Ei paha! Lisäksi vielä joku kiva naru kukkien varsien ympärille ja valmista tuli!

Morsiusneidoille ja kaasoille tulee siis ainakin kimput näistä neilikoista. Jokaiselle jää sitten oma kimppu muistoksi hääpäivästä ja kukathan voi ottaa sitten käyttöön vaikka omassa kodissa niin kuin meillä on tällä hetkellä. Sulhaselle ja bestmanille ajattelin tehdä vieheet tällaisesta neilikasta ja jostain vihreästä lehdestä.

diy hääkimppu tekokukista

diy hääkimppu tekokukista

Oma kimppuni on vielä mietinnässä. Jossain vaiheessa mietin, etten välttämättä edes tarvitsisi kimppua, kunnes tajusin että mihin ihmeeseen pistän käteni alttarille kävellessä jos minulla ei ole kimppua?? Kimppu siis tuo tavallaan turvaa jännittävässä tilanteessa. Voi hyvinkin olla että teen itselleni näistä samanlaisista neilikoista myös kimpun, hieman suuremmassa koossa tosin. Mielelläni ottaisin mukaan myös jotain muuta valkoisen sävyistä kukkaa, mutta ainakaan muut Ikean tekokukat eivät mielestäni olleet läheskään näin aidon näköisiä. Myös esimerkiksi Ebayn ihmeellisestä maailmasta etsiminen on hankalaa sillä haluaisin päästä näkemään kukat ennen ostamista. Onko kellään vinkkejä mistä löytyisi aidon näköisiä tekokukkia?

Tiedän että tämä(kin) aihe varmasti jakaa mielipiteitä. Mitä ajatuksia herättää tekokukista tehty kimppu? Ehdoton ei vai hyvä idea?

torstai 22. joulukuuta 2016

Save the date-kutsut

Ihanaa, meidän save the date-kutsut lähtivät postiin aikaisemmin tällä viikolla ja ensimmäiset ovat jo kuitanneet saaneensa kutsut perille joten nyt uskallan kirjoittaa aiheesta myös tänne blogin puolelle.

Mietimme alkuun lähetämmekö save the date-kutsuja ollenkaan. Olemme puhuneet häistä monen ystävän ja sukulaisen kanssa joten päivämäärä on oikeastaan tiedossa jo todella monella vieraalla. Jetron kanssa ottamistamme kuvista tuli kuitenkin niin upeita että halusimme hyödyntää niitä jossain ja päätimme että save the date-kutsut lähetetään joulun alla.

Lisäsin aiemmin blogiin huvikseen suunnittelemiani malleja polaroid save the date-kutsuista ja vaikka alunperin meillä oli ajatuksena erilaiset kutsut, niin tykästyimme näihin niin paljon että päätimme ottaa idean käyttöön myös lopulliseen versioon. Kuvaksi kaikkien upeiden otosten joukosta valikoitui laiturilla auringon laskiessa napattu tanssikuva, ihan jo senkin takia että se kuvaa meitä todella hyvin. Valitsimme yhdessä sopivat fontit ja tadaa - tässä lopputulos! Kutsut on suunniteltu kokonaan canvalla, mutta en käyttänyt niiden suunnitteluun mitään valmista pohjaa vaan lähdin tyhjästä rakentamaan kutsuja.

hääkutsut canva

hääkutsut canva

itse tehdyt hääkutsut

itse tehdyt hääkutsut

save the date diy

Teksti tuli melko simppelisti kutsun etupuolelle, hauskana yksityiskohtana 'häitämme tanssitaan', mikä sopii myös kutsuihin valikoidun kuvan kanssa hyvin yhteen. Toiselle puolelle kirjoitin käsin hyvän joulun toivotukset sekä varmuuden vuoksi vielä maininnan että varsinainen kutsu lähetetään myöhemmin - kaikki kun eivät välttämättä tiedä save the date-kutsujen ideaa ja saattavat ihmetellä missä loput infot ovat.

Emme halunneet käyttää kutsuihin paljoa rahaa ja näissä mentiinkin tosiaan minimibudjetilla. Niin kuin mainitsinkin jo, kutsut on suunniteltu itse ja tulostettu itse tulostuspaperille - jota meiltä löytyi valmiiksi eli siihenkään ei mennyt rahaa. Ostimme siis kutsuille vain kuoret ja noin kymmeneen kutsuun postimerkin - loput annetaan sukulaisille ja ystäville henkilökohtaisesti joulun aikaan. Mielestäni kutsuista tuli todella kivat minimibudjetista huolimatta.


Mitä tykkäätte meidän kutsuista?

torstai 1. joulukuuta 2016

Itsetehty olut-joulukalenteri miehelle

Luin Elämäni päivä-blogista joulukalenteri-ideoita ja törmäsin saksalaiseen olutkalenteriin. Tuo kyseinen kalenteri oli jo siinä vaiheessa loppuunmyyty mutta onneksi olen aina ollutkin enemmän DIY-ihminen ;) Ei muuta kuin suunnittelemaan miehelle yllätykseksi itsetehtyä olut-joulukalenteria!

Ensin mietin, miten minun olisi mahdollista toteuttaa kalenteri niin, että saisin siihen avattavat luukut. Melko nopeasti tulin kuitenkin siihen tulokseen että on parempi keksiä joku muu idea, sillä luukkukalenterin tekeminen itse olisi todella työlästä, etenkin kun luukkuihin pitäisi mahtua jotain niinkin isoa ja painavaa kuin olutpullo! Niinpä päädyin toisenlaiseen toteutukseen. Tässä 13 kohdan ohje itsetehtyyn olutkalenteriin:

1. Valitse sopivan kokoinen laatikko 24:lle olutpullolle ja päällystä se haluamallasi kankaalla/kontaktimuovilla/paperilla. Itse käytin mustaa kontaktimuovia.

2. Lähde miehen lätkätreenien aikaan (koska kalenteri on tehtävä salassa) kävellen kauppaan (koska mies on mennyt autolla lätkätreeneihin).

3. Käytä laittoman paljon aikaa lähikaupan oluthyllyllä ja mieti pääsi puhki, mistä oluesta se mies sitten pitikään. Tätä edesauttaa tietenkin se ettet itse juuri juo olutta ja tietämyksesi erikoisoluista on nollan luokkaa.

4. Valitse sekalainen seurakunta oluita hauskan nimen (esim. insinööri ipa) tai hienon pullon tai etiketin perusteella. Toivo että sekaan eksyi myös muutama miehen suosikkilaatua.

5. Huomaa kauppakasseja kantaessaan että 24 erikoisolutta (lähes kaikki lasipulloissa) painaa melko paljon enemmän kuin Karhun lava. Raahaudu kotiin kauppakassit ensimmäisessä ja toisessa kädessä ja koiran talutushihna kolmannessa. Eiku mitä??

6. Paketoi oluet haluamaasi paperiin. Minulla käytössä valkoinen ja harmaa silkkipaperi. (Häitä varten ostettu, ja mies vielä kehtasi väittää että on turhaa ostaa hirveä läjä silkkipaperia näin aikaisin!)

7. Koristele pullot haluamallasi tavalla. Minulla aika simppelisti jokaisessa juuttinauha ja numerolappu.

8. Huomaa pulloja paketoidessasi että joku ei täsmää. Pulloja on liian vähän, eli olet ostanut vain 20 olutta epähuomiossa. Miten ne painoivatkin silti niin hemmetin paljon?

9. Paketoi kuitenkin olemassaolevat pullot ja laita ne laatikkoon.

10. Huomaa että laatikkoon ei olisi edes mahtunut enempää pulloja eli olet alunperinkin valinnut liian pienen laatikon.

11. Päätä että mies ei kuitenkaan laske pulloja heti joten voit ostaa puutuvat oluet myöhemmin, kun ne mahtuvat laatikkoon.

12. Aseta kalenteri kunniapaikalle odottamaan joulukuuta. Se on muuten tänään!

13. Päätä että ensi vuonna hoidan tämän rumban aikaisemmin kuin marraskuun viimeisenä tai tilaan valmiin kalenterin netistä.

olutkalenteri miehelle diy

olutkalenteri miehelle diy

itse tehty olut joulukalenteri

itse tehty olut joulukalenteri

olut joulukalenteri

olut joulukalenteri

Tällainen siitä sitten tuli, kaikista kommelluksista huolimatta mielestäni aika kiva. Mies oli innoissaan ja avasi tänään jo aamulla ensimmäisen paketin ja laittoi jääkaappiin odottamaan iltaa. Tärkeintähän on että kalenterin omistaja on tyytyväinen. Eikä muuten huomannut että muutama pullo puuttuu.

Ihanaa joulukuuta kaikille!


Minkälaisia joulukalentereita teillä on? Ostatteko mieluummin valmiin kalenterin vai oletteko DIY-ihmisiä henkeen ja vereen niin kuin minä? Mielipiteitä tästä tekemästäni olutkalenterista?

perjantai 14. lokakuuta 2016

Polaroid save the date-kutsut

Sain pari päivää sitten päähäni yhtäkkiä kuvan save the date-kutsuista, jotka on toteutettu polaroid-idealla. Tällä kertaa en päätynytkään selailemaan Pinterestin ihmeellistä maailmaa vaan päätin tehdä koeversioita meidän omilla kuvilla. Kokeilin useita eri kuvia ja fontteja ja mielestäni näistä tuli kyllä kivan näköisiä. Meillä on itsellä jo muita suunnitelmia meidän save the date-kutsuille mutta ajattelin silti jakaa nämä teidän kanssa. Mielestäni näistä tuli kyllä jopa yllättävän kivoja ja kuitenkin pienellä vaivalla!

Tein nämä testiversiot siis ihan vaan yksinkertaisesti lisäämällä tekstit kuvan alle, tulostamalla ja leikkaamalla. Helppoa ja nopeaa! Toki varsinaisiin versioihin voisi sitten panostaa enemmän ja olla tarkempi yksityiskohtien suhteen.

save the date ideoita

save the date espoo

save the date häät

save the date

save the date

save the date kutsu omista kuvista

save the date kutsu omista kuvista

save the date kutsu omista kuvista

save the date kutsu diy

save the date kutsu diy

Mielipiteitä, miltä nämä save the date-kutsut näyttää? Käyttökelpoinen idea vai ehdoton ei?

Ps. Käykäähän lukemassa aikaisempi kirjoitukseni itse kuvauksista. Myös Jetro kirjoitteli blogiinsa meidän kihlajaiskuvauksesta, käykää lukemassa! :)

maanantai 26. syyskuuta 2016

Vanhat ikkunat hääkoristelussa

Pitkä viikonloppu vierähti tällä kertaa vanhempieni mökillä Etelä-Karjalassa. Perinteinen mökkiviikonloppu tämä ei kuitenkaan missään nimessä ollut, enemmänkin työleiri! Ohjelmassa oli vanhan mökin purkamista uuden tieltä, ja töitä tehtiin lauantaista maanantaihin kokonaisen työpäivän verran päivittäin. Voin kertoa että mökin purkaminen käy tosiaankin kuntoilusta, joten lenkkeilyä tai kuntosalia ei ole tänä viikonloppuna tarvinnut miettiä!

Vanha mökki on ollut saaressa siitä lähtien, kun viisitoista vuotta sitten ensimmäisen kerran ajoimme moottoriveneellä laituriin, Nyt oli siis aika purkaa mökki isäni suunnitteleman aittarakennuksen tieltä. Aloitettuamme purkamisen, keksin että vanhasta mökistähän voisi löytyä vaikka mitä aarteita häitä ajatellen! Pidin siis silmäni auki.

Tarkkaavaisuuteni palkittiinkin melko nopeasti, kun iskin silmäni mökin ikkunoihin! Isälläni ei ollut niille vielä suunniteltua käyttöä, joten ilmoitinkin että ikkunat säästetään ja keksin niistä jotain kivaa hääkoristeluihin. Matias ei varsinaisesti innostunut vanhojen ikkunoiden raahaamisesta meidän pieneen varastoon säilytettäväksi, mutta onneksi isäni suostui säilyttämään ikkunoita ensi kesään asti mökillä.


Ikkunoita on kolmea eri kokoa ja niitä on PALJON! Varmastikaan kaikkia ei tulla käyttämään, mutta päätän mitkä otan käyttöön sitten kun suunnitelmat selkenevät. Ikkunat ovat tällä hetkellä melko ränsistyneessä kunnossa, joten ne vaativat kunnostusta. Suunnitelmissa onkin ensi kesänä kunnostaa ikkunat mökillä, vanhat maalit poistetaan ja ikkunoiden pokat maalataan valkoiseksi. Lasi itsessään saa pesun lisäksi mahdollisesti myös huurre-käsittelyn...

Pinterest-taulultani löytyy jo valmiiksi vaikka kuinka paljon ihania ideoita ikkunoiden hyödyntämiseen hääkoristeluissa.

ikkuna hääkoristelu
Kuva täältä.
Kuva täältä.
ikkuna hääkoristelu diy
Kuva täältä.
Kuva täältä.

ikkunat hääkoristely diy
Kuva täältä.
Minä olen täysin vakuuttunut että ikkunoista tulee upea osa hääpäivän koristeluja! (Matias ei ole tästä ehkä ihan niin vakuuttunut, ainakaan vielä..)

Miltä näyttää? Jaksaisitko itse nähdä vaivaa ikkunoiden kunnostamiseen? Mihin tarkoitukseen sinun mielestäsi ikkunat sopisivat parhaiten?

lauantai 19. syyskuuta 2015

Kihlajaiset

Heippa kaikille ja anteeksi blogin pitkään jatkunut hiljaiselo. Täällä on riittänyt töitä ja muuta hommaa jopa liiaksikin, ja häitä ei ole ehtinyt edes miettimään! Lisäksi ollaan molemmat oltu nyt jo muutama viikko jatkuvasti vähän kipeänä, mikä ei ainakaan helpota kiirettä yhtään..

Viikko sitten eli lauantaina 12.9. vietettiin kihlajaisia kaveriporukalla. Paikalle oli kutsuttu meidän molempien kavereita, joista kaikki eivät tietenkään valitettavasti päässeet tulemaan, mutta kyllä meitä varmaan vähän vajaa 30 henkeä oli paikalla. Tämä tuntui jo paljolta meidän kerrostalokaksiossa! Onneksi oli lämmin ilma niin pystyttiin viettämään aikaa myös lasitetulla parvekkeella.


Askartelin serkkuni kanssa aiemmin pompomeja tilaamistani silkkipapereista, ja näitä käytin koristeena juhlissa. Pompomeja meiltä löytyy valkoisena ja harmaana, näkyy kuvassa vähän huonosti valoa vasten. Tarjoiluiden osalta päädyttiin helposti syötäviin fingerfoodeihin, tarjolla oli suolaisten osalta pieniä pulled pork-burgereita, feta-kasvisrullia, tomaatti-mozzarellatikkuja sekä dipattavia vihanneksia ja sipsejä. Makeina tarjoiluna oli mutakakkua, pannacottaa, hedelmiä ja karkkeja. Vieraat ainakin kehuivat tarjoiluja kovasti, itse en häseltämiseltäni ehtinyt syödä kuin yhden burgerin...

Näin aiemmin Pinterestissä kuvia, joissa fingerfoodeihin oli laitettu tikku jossa oli pieni viiri. Tämä oli mielestäni ihana idea ja halusin toteuttaa sen juhlia varten! Vaikka tikkujen askartelu oli periaatteessa yksinkertaista niin vei loppujen lopuksi melko paljon aikaa. Onneksi rakastan askartelua! Pannacotat tarjoiltiin Piltti-purkeista, joita yksi kaverihin ihanana keräsi minulle juhlia varten!

Juomana tarjosimme mojito-boolia, joka sai paljon kehuja. Tietenkään se ei maistunut aivan samalta kuin yksittäin lasiin tehdyt mojitot, mutta maku oli silti erinomainen. Jos en itse ehtinyt juurikaan syödä mitään niin keskityin sitten ehkä enemmän booliin.. :D




Ilta oli todella onnistunut ja oli aivan älyttömän hauskaa! Puolenyön aikoihin jatkettiin matkaa baariin jossa pienten mutkien kautta päästiin vielä tyttöjen kanssa tanssimaan. Oli ihanaa nähdä meidän molempien kavereita kunnolla taas pitkästä aikaa, iso osa meidän kavereista kun asuu muualla kuin pääkaupunkiseudulla. On meillä kyllä maailman parhaat ystävät! <3

perjantai 4. syyskuuta 2015

Kaason lahja

Olen aina tiennyt, että sitten kun joskus menen naimisiin, niin pyydän kaasoksi siskoani. Siskoni on minua vain vuoden nuorempi ja lapsuudessa pienellä paikkakunnalla asuessamme meillä on ollut käytännössä aina yhteiset kaveritkin. Hän on aina ollut paras ystäväni, vaikkei aina välttämättä siltä ole tuntunutkaan. Kun vielä molemmat asuimme kotona, otimme yhteen melko usein tyhmistäkin asioista. Joitain vuosia sitten muutin pois kotoa, ja huomasin että riitelymme vähentyi. Kun noin vuosi sitten muutin Lappeenrannasta pääkaupunkiseudulle, niin viimeistään siinä vaiheessa siskoa alkoi arvostaa entistä enemmän. Nyt ei olekaan enää mahdollista mennä siskon luo kylään jokapäivä ja jutella siitä, miten päivä on mennyt, tai ei voikaan lähteä yhdessä äidin ja siskon kanssa kaupungille kiertelemään lauantaisin, niin kuin meillä pitkään oli tapana. Pidämme siskoni kanssa kuitenkin edelleen paljon yhteyttä ja pyrimme Matiaksen ja Oliverin kanssa käymään Lappeenrannassa noin kerran kuukaudessa. Välimatkasta huolimatta, siskoni on ja tulee aina olemaan paras ystäväni, ja oli siksi luonnollinen valinta kaasoksi.

Etenkin Jenkeissä on nykyään tapana tehdä kaasoksi pyytäminen jollain hauskalla tavalla ja antaa esimerkiksi joku lahja samalla. Minä olen innokas näpertelemään kaikenlaista itse, ja siksi halusin ehdottomasti tehdä jotain itse. Myös budjettini on tällä hetkellä melko pieni, koska yritämme tosiaan säästää häitä (ja joululahjoja!) varten jo parhaamme mukaan. Päädyin koristelemaan siskolleni kuohuviinipullon ja suklaalevyn, tämän pinterest-kuvan inspiroimana:
viinipullo kaason lahja
Kuva täältä
Halusin tehdä valkoisen kuohuviinipullon, johon tekisin itse etiketin. Lisäksi halusin koristeeksi glitteriä! Glitterin väriksi valikoitui kulta yksinkertaisesti siksi, että se oli ainoa jonka löysin näin nopealla aikataululla  tässä vielä ohjeet jos jotain kiinnostaa miten tämän pullon tein!

Tarvikkeet
Viinipullo
Valkoista (tai muun väristä) spraymaalia
Glitterjauhetta
Liimaa
Servettilakkaa
Satiininauhaa

Aloitin tulostamalla haluamani etiketin töissä normaalille paperille. Tekstiksi valitsin erään kaason määritelmän, vähän kuin sanakirjaideana:
KAASO
substantiivi
Kaason tehtävänä on tukea morsianta hääpäivänä ja auttaa häiden sekä polttareiden järjestelyissä. Kaasoksi valitaan useimmiten paras naispuolinen ystävä tai sisar. Suklaa (ja kuohuviini!) on kaason paras lääke rauhoitettaessa mielipuolista Bridezillaa.



kaason lahja diy
Seuraavaksi poistin kuohuviinipullosta etiketit ja teippasin yläosan, jonka halusin jättää kultaiseksi. Sitten maalasin (tai oikeastaan tuo sulhanen maalasi) sen valkoisella spraymaalilla. Kannattaa maalata ohuita kerroksia monta kerrosta, ettei maali lähde valumaan.
Maali kuivui todella nopeasti, jo alle puolessa tunnissa se oli täysin kuivanut! Maalin ostin Clas Ohlsonilta. (Motonetistä saman olisi tosin saanut hieman halvemmalla, mutta ei viitsitty lähteä pelkästään maalin takia sinne asti)
lahja diy viini
Seuraavaksi kiinnitin etiketin haluamaani kohtaan servettilakalla. Varmasti etiketin voi kiinnittää myös liimalla jos ei servettilakkaa löydy!

lahja diy viini
Sitten glitteriä pintaan! Levitin pensselillä liimaa pullon alaosaan, ja ripottelin glitteriä päälle.

Lopuksi kiinnitin vielä satiininauhaa glitterin rajakohtaan ja etiketin ympärille, jotta ilmeestä tulisi huolitellumpi.

kaason lahja diy
Ja tadaa! Valmista tuli! Onhan se itsetehdyn näköinen, mutta olen kyllä tyytyväinen lopputulokseen. :) Lisäksi ostin vielä suklaalevyn, jonka käärin valkoiseen paperiin jossa oli sama teksti kuin etiketissä. Nyt sitten vaan toivotaan että siskon vastaus on myöntävä....

maanantai 31. elokuuta 2015

DIY: Pompomit

Tein viime viikolla ensimmäisen hankinnan häitä ajatellen. Tilasin silkkipapereita netistä pompomien askartelua varten. En ole suunnitellut ostavani koristeita ja muuta häätavaraa vielä näin aikaisin, mutta tarvitsin silkkipapereita jo parin viikon päästä järjestettäviä kihlajaisiamme varten ja tilasin sitten kerralla isomman määrän. Olen katsellut silkkipapereiden hintoja, ja isot paperit (50x76) maksavat lähes 2 euroa paketti, viiden kappaleen paketeissa. Häitä varten pitää pompomeja askarrella valtava määrä ja siksi päätinkin tilata niitä kerralla isomman määrän.

Tilasin silkkipaperit Paperilla-verkkokaupasta. Papereita myydään 480 kappaleen paketeissa, ja hintaa yhdelle paperille jää verojen ja postikulujenkin jälkeen reilusti alle 10 senttiä. Huomattavasti halvempaa kuin askarteluliikkeissä siis, jos papereita tarvitsee suuren määrän. Tilaaminen oli helppoa, lähetin vain sähköpostilla tarvitsemani määrän ja haluamani värin, ja tilaus oli sillä selviä. Tuotteet toimitettiin minulle kotiovelle muutaman päivän päästä tilaamisesta. Voin siis ehdottomasti suositella muillekin! :)

Askartelimme viikonloppuna silkkipapereista pompomeja serkkuni kanssa. Tässä vielä ohjeet pompomien tekemíseen, se oli oikeastaan yllättävän helppoa ja hauskaakin.

Tarvikkeet
Silkkipapereita (minulla käytössä 50x76)
Narua
Sakset

Aloita taittelemalla kasa silkkipapereita haitariksi. Itse laitoin 10 paperia tähän täysikokoiseen pompomiin ja 8 silkkipaperia puolikkaaseen. Sopiva taitoksen koko on noin 3 cm.

pompom askartelu häät

pompom askartelu häät
Meillä oli joku pieni tarkkailija vahtimassa askartelua taustalla..
Kun olet taitellut koko pinon, taita se kahtia löytääksesi keskikohdan. Solmi sitten naru keskikohtaan. Varmista että naru on tarpeeksi pitkä, jotta voit käyttää sitä vielä myöhemmin pompomin ripustamiseen.

pompom askartelu silkkipaperi

Pyöristä pompomin päät leikkaamalla. Vaihtoehtoisesti voit leikata päät myös teräviksi, jolloin pompomista tulee hieman erinäköinen.

pompom askartelu häät

Ala sitten erotella silkkipapereita kerros kerrokselta. Erottele puolet ylöspäin, ja puolet alaspäin, jotta pompomista tulee pyöreä.

pompom diy

pompom diy häät

pompom diy häät

Näissä kuvissa pompomeja ei ole vielä pöyhitty ihan valmiiksi asti. Julkaisen kuvat valmiista koristeista sitten kun ne ovat käytössä, eli kihlajaisjuhliemme jälkeen. Askartelimme serkkuni kanssa viikonloppuna vasta muutaman koristeen, joten urakka jatkuu. Ei muuta kun askartelemaan. :)