Vihdoin päätös sukunimestä

Olen jo muutamaankin kertaan viitannut meidän keskusteluun sukunimiasiasta. Pohdin asiaa syvemmin viime vuoden puolella täällä ja mietin mitä vaihtoehtoja meillä on. Tarkkaavaisimmat lukijat tajusivat varmaan häämatkapostausta lukiessaan yhden asian. Matkaa varatessa täytyy olla tiedossa se nimi, joka tulee näkymään myös passissa kun matkalle lähdetään. Sekä minulla että Matiaksella on passit vanhenemassa, minulla ennen häitä ja Matiaksella melko pian häiden jälkeen joten passin uusiminen on molemmilla edessä ennen häämatkaa. Nyt ennen häämatkan varaamista meidän piti siis päättää, millä nimillä matkustetaan. Molemmat omilla nimillämme vai yhteisellä - ja jos näin niin kumman nimi molemmille tulisi.

Täytyy suoraan myöntää että tämä asia hieman kiristi meidän välejämme jonkun aikaa.. Kuten viimeksi jo mainitsin, minä olen pitkään ajatellut pitäväni oman nimeni, kuten myös Matias. Minua häiritsi ennen kaikkea se, jos minun automaattisesti oletettaisiin ottavan miehen nimi vain perinteisiin vedoten. Minusta myös tuntui, että paine Matiaksen nimen ottamiseen tuli tavallaan jostain meidän kahden välisen suhteen ulkopuolelta, eli juurikin siitä yleisestä ajatuksesta että naisen kuuluisi ottaa miehen nimi. Matias halusi myös keskustella aiheesta vielä oman perheensä kanssa ennen kuin tehdään päätöksiä kumpaankaan suuntaan.

Yhtenä iltana olimme sitten jo varaamassa häämatkaa kunnes tajusin että nimiasia täytyy päättää ennen sitä. Matias lähti lätkätreeneihin ja meidän keskustelu aiheesta jäi kesken. Minua ärsytti aivan suunnattomasti, pitkälti varmasti siksi kun en itse tiennyt mitä tekisin ja osittain tuntui että tämä asia vei intoa myös häämatkan varaamiselta. Pyörittelin sitten tuon illan eri vaihtoehtoja mielessäni itsekseni.. Jossain vaiheessa aloin jo miettimään, pääsisimmekö molempia miellyttävään lopputulokseen ikinä!

Tulin siihen tulokseen että haluan meille ja meidän (toivottavasti) tuleville lapsillemme ehdottomasti kaikille yhteisen nimen. En itse halua kuitenkaan ottaa yhdistelmänimeä. Vaihtoehdoiksi jäi siis joko se, että minä ottaisin Matiaksen nimen tai hän ottaisi minun nimeni.

Oma sukunimeni on minulle tärkeä, mutta aloin miettimään asiaa tarkemmin.. Olinko kuitenkin tehnyt tästä asiasta itselleni vielä isomman asian kuin mitä sen oikeasti tarvitsisi olla? Olen ihmisenä sellainen, että kun jotain päätän niin pidän tiukasta periaatteistani kiinni. Mielestäni tämä on yleisesti ottaen hyvä piirre, mutta parisuhteessa - ja etenkin avioliitossa on tärkeää osata tehdä myös kompromisseja. Tulin siihen tulokseen että niin tärkeä kuin oma sukunimeni minulle onkin, niin olin vuosien saatossa tehnyt aiheesta itselleni liian ison numeron. Nimen vaihtaminen kun ei haittaa minun vanhempiani (päinvastoin, juteltuani oman perheeni kanssa oman sukunimeni pitämisestä, he enemmänkin ihmettelivät asiaa) eikä se haittaa minuakaan kun mietin asiaa tarkemmin. Olin enemmänkin jumiutunut omaan periaatteeseeni nimen pitämisestä kuin varsinaiseen nimeen.

Matiaksen sukunimi on oikein kaunis, sen olen myöntänyt jo aikoja sitten. Se sopii hyvin minun etunimeni kanssa yhteen. Se on jonkun verran yleisempi kuin nykyinen nimeni, mutta toisaalta kokonimikaimoja ei nopean taustatyön perusteella taida löytyä sen enempää kuin tälläkään hetkellä. Kaikkein parasta uudessa sukunimessä on kuitenkin se, mitä se edustaa. Samalla kun sanon 'tahdon' maailman ihanimmalle miehelle, otan myös hänen nimensä jota saan kunnian kantaa toivottavasti koko loppuelämän. Jos meille joskus suodaan lapsia, niin koko meidän perhettämme sitoo yhteinen nimi.

Kerroin Matiakselle päätöksestäni vielä samana iltana ja oli ihanaa huomata miten otettu Matias oli. Hän tiesi että päätös oli minulle hankala ja selvästi kunnioitti päätöstäni. Matias oli myös aiemmin samana iltana ehtinyt myös keskustelemaan aiheesta oman isänsä kanssa, joten olimme molemmat aidosti miettineet asiaa.

Päätöksen tekemisen jälkeen minulla - ja luultavasti Matiaksellakin - oli helpottunut ja hyvä olo. Onneksi saimme tämänkin asian sovittua ilman suurempaa draamaa ja pääsimme myös varaamaan häämatkan. Oli muuten outoa kirjoittaa uusi nimi varauslomakkeeseen!! Kävin myös tottakai varaamassa jo itselleni uuden gmail-sähköpostiosoitteen.. Jokohan pitäisi alkaa harjoittelemaan uutta allekirjoitusta??

Oliko jollain muulla päätös sukunimestä hankala? Joko päätös on tehty ja mihin päädyitte?

Terveisin

Tuleva Rouva Hovi

Sukunimi - sinun, minun vai meidän?

Vielä 1980-luvullakin naisen täytyi ottaa miehen sukunimi naimisiinmenon yhteydessä. Voitteko kuvitella?? Tuolloin 80-luvulla vain 7,5 prosenttia naimisiin menevistä on pitänyt omat nimensä, kun 2010-luvulla vastaava luku on jo yli 20 prosenttia.

Vielä nykyäänkin on yleensä tapana, että naimisiin mennessä nainen ottaa miehen sukunimen. Nykyään on kuitenkin monta erilaista toimintatapaa. Nainen voii molemmat voivat pitää oman nimensä. Ei ole myöskään tavatonta että mies ottaa naisen nimen tai yhdistelmänimen. On myös mahdollista ottaa käyttöön joku suvusta aikaisemmin löytyvä nimi tai jopa keksiä kokonaan uusi, yhteinen sukunimi.

Minun sukunimeni on melko harvinainen. Ei siis läheskään sieltä harvinaisimmasta päästä, mutta kuitenkaan samannimisiä ei tule vastaan jatkuvasti. Olen jo vuosia sitten päättänyt, että haluan pitää oman sukunimeni ja niin sanotusti ’jatkaa sukua’, mikä tarkoittaa että haluaisin myös (toivottavasti) tulevien lasten saavan minun nimeni. Kaikki samaa nimeä kantavat serkkuni (ja myös kaikki pikkuserkut ketä tunnen) ovat tyttöjä, joten meidän sukuhaarasta nimen jatko ei ole itsestäänselvyys. Tunnen sukunimeni olevan myös osa minua, ja pidän nimestäni huolimatta siitä, että se on todella helppo kuulla väärin. Ei ole yksi tai kaksi kertaa kun puhelimessa vastapuoli on arvuutellut sukunimeni alkukirjainta useaan otteeseen.

Sukunimikeskustelu on meillä ollut tapetilla jo vuoden verran, sillä Matias haluaisi myös lähtökohtaisesti pitää oman nimensä. Matiaksen nimi on kyllä oikein kiva, mutta se on huomattavasti yleisempi kuin minun ja hänen sisaruksillaankin on jo lapsia joilla nimi jatkuu. Olemmekin keskustelleet eri vaihtoehdoista nimiasian suhteen tässä vuoden varrella tulematta vieläkään mihinkään lopputulokseen.. Tällä kertaa ajattelin avata näitä vaihtoehtoja blogissa..

Ensimmäinen vaihtoehto on, että pidämme molemmat naimisiin mennessä omat sukunimemme. Aluksi ajattelinkin että tämä vaihtoehto voisi meidän tilanteessa olla kaikista helpoin, kun kummankaan ei tarvitse luopua omasta nimestään. Tästä tullaankin sitten kysymykseen lasten nimestä.. Saavatko tulevat lapset sitten minun vai Matiaksen nimen? Minä pidän tärkeänä että minulla ja lapsilla olisi sama sukunimi, eli en haluaisi olla perheen ainoa joka kantaa minun nimeäni. Myös ajatukseni nimen ’jatkamisesta’ katoaa, jos minä pidän oman nimeni ja muulla perheellä olisi Matiaksen nimi. Toisena vaihtoehtona on, että lapsille tulisi minun nimeni ja Matias pitäisi omansa. Jollain tapaa olen kuitenkin viime aikoina alkanut miettimään, että minulle olisi tavallaan tärkeää myös se, että koko perheellä olisi yhteinen nimi.

Toinen vaihtoehto on yhdistelmänimi. Meidän nimemme kuulostavat oikeasti ihan hyvältä yhdessä, mutta kumpikaan meistä ei silti varsinaisesti hypi riemusta tämän vaihtoehdon kohdalla. Mielestäni yhdistelmänimet ovat vaan jotenkin hankalia ja liian pitkiä…

Kolmantena vaihtoehtona on yhteinen nimi, oli se sitten minun tai Matiaksen. Kumpikaan meistä ei ole riemuissaan myöskään tästä vaihtoehdosta, mutta samaan aikaan kumpikaan ei myöskään sulje tätä vaihtoehtoa kokonaan pois. Olen itse miettinyt että voisin mahdollisesti pyörtää kantani ja ottaa Matiaksen nimen, jotta koko perheellä olisi tulevaisuudessa yhteinen nimi. Myös Matias pitää edelleen yhtenä vaihtoehtona sen, että hän ottaisi minun nimeni. Matiaksella ei omien sanojensa mukaan ole varsinaisesti mitään ’sidettä’ omaan nimeensä, vaan hän haluaisi ennemmin mennä niin sanotusti perinteiden mukaan.

Koko tässä nimiasiassa minua osittain häiritsee myös tuo perinnekortti ja olettamus siitä, että naisen kuuluisi ottaa miehen nimi vain siksi, koska se on aina mennyt niin.. En muutekaan kuvailisi itseäni kovin perinteiseksi eikä minusta missään nimessä tule avioliiton myötä yhtään kenenkään ’omaisuutta’, joten nimen vaihtaminen pelkästään perinteisiin vetoamalla on mielestäni tyhmää. En siis millään tavalla kritisoi sitä että nainen ottaa miehen nimen, vaan lähinnä sitä, mitä sukunimiasian taustalla on aikaisemmin ollut. Minusta olisi ihanaa jos olisin itsekin alusta asti ollut sitä mieltä, että haluan ehdottomasti ottaa Matiaksen nimen.

Apua! Onko ruudun takana muita tulevia morsiamia jotka kamppailevat saman ongelman kanssa? Onko joku kenties jo saanut päätöksen tehtyä?