Näytetään tekstit, joissa on tunniste koristelu. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste koristelu. Näytä kaikki tekstit

tiistai 20. joulukuuta 2016

Joulusta inspiraatiota häiden koristeluun

Kirjoittelinkin viimeksi siitä, miten joulu on meille tärkeä juhlapyhä ja perinteet ovat tärkeitä joulun vietossa. Niin tärkeitä, etten ikinä itse järjestäisi häitä joulun aikaan enkä myöskään varsinaisesti ilahtuisi kutsusta häihin jotka olisivat aivan joulun lähellä. Mielestäni jouluna rauhoitutaan kotona perheen kesken ja ennen joulua kaikilla on omat kiireensä. Tämä ei kuitenkaan estä ihailemasta jouluisen teeman mukaan järjestettyjä häitä ja voihan jouluteemaa mukailla marras-joulukuun häissä ja miksei muulloinkin! Jouluisella teemalla en nyt tarkoita että juhlapaikka olisi koristeltu joulusukilla ja paikalle astelisi jossain kohtaa joulupukki. Tarkoitan että koristeluun otetaan inspiraatioksi värien osalta esimerkiksi punaista ja vihreää sekä kultaa. Luonnonmateriaaleista kuusen oksat, kävyt ja erilaiset marjat sopivat tähän teemaan loistavasti!

Sitten vähän inspiraatiokuvia...

jouluhäät koristelu kimppu
Kuva täältä.
jouluhäät koristelu kimppu
Kuva täältä.

jouluhäät koristelu kimppu
Kuva täältä.
jouluhäät kakku
Kuva täältä.
jouluhäät kakku
Kuva täältä.
jouluhäät kattaus
Kuva täältä.
jouluhäät pöytäkoriste
Kuva täältä.
jouluhäät kaakaobaari
Kuva täältä.
jouluhäät pöytäkoriste
Kuva täältä.
jouluhäät vieraslahja
Kuva täältä.


Mitä mieltä sinä olisit jos saisit kutsun häihin jotka järjestettäisiin aivan lähellä joulua? Entä mitä ajatuksia herättää tällainen hieman hienovaraisempi jouluinen teema häissä?

Ihanaa jouluviikkoa kaikille! :)

maanantai 26. syyskuuta 2016

Vanhat ikkunat hääkoristelussa

Pitkä viikonloppu vierähti tällä kertaa vanhempieni mökillä Etelä-Karjalassa. Perinteinen mökkiviikonloppu tämä ei kuitenkaan missään nimessä ollut, enemmänkin työleiri! Ohjelmassa oli vanhan mökin purkamista uuden tieltä, ja töitä tehtiin lauantaista maanantaihin kokonaisen työpäivän verran päivittäin. Voin kertoa että mökin purkaminen käy tosiaankin kuntoilusta, joten lenkkeilyä tai kuntosalia ei ole tänä viikonloppuna tarvinnut miettiä!

Vanha mökki on ollut saaressa siitä lähtien, kun viisitoista vuotta sitten ensimmäisen kerran ajoimme moottoriveneellä laituriin, Nyt oli siis aika purkaa mökki isäni suunnitteleman aittarakennuksen tieltä. Aloitettuamme purkamisen, keksin että vanhasta mökistähän voisi löytyä vaikka mitä aarteita häitä ajatellen! Pidin siis silmäni auki.

Tarkkaavaisuuteni palkittiinkin melko nopeasti, kun iskin silmäni mökin ikkunoihin! Isälläni ei ollut niille vielä suunniteltua käyttöä, joten ilmoitinkin että ikkunat säästetään ja keksin niistä jotain kivaa hääkoristeluihin. Matias ei varsinaisesti innostunut vanhojen ikkunoiden raahaamisesta meidän pieneen varastoon säilytettäväksi, mutta onneksi isäni suostui säilyttämään ikkunoita ensi kesään asti mökillä.


Ikkunoita on kolmea eri kokoa ja niitä on PALJON! Varmastikaan kaikkia ei tulla käyttämään, mutta päätän mitkä otan käyttöön sitten kun suunnitelmat selkenevät. Ikkunat ovat tällä hetkellä melko ränsistyneessä kunnossa, joten ne vaativat kunnostusta. Suunnitelmissa onkin ensi kesänä kunnostaa ikkunat mökillä, vanhat maalit poistetaan ja ikkunoiden pokat maalataan valkoiseksi. Lasi itsessään saa pesun lisäksi mahdollisesti myös huurre-käsittelyn...

Pinterest-taulultani löytyy jo valmiiksi vaikka kuinka paljon ihania ideoita ikkunoiden hyödyntämiseen hääkoristeluissa.

ikkuna hääkoristelu
Kuva täältä.
Kuva täältä.
ikkuna hääkoristelu diy
Kuva täältä.
Kuva täältä.

ikkunat hääkoristely diy
Kuva täältä.
Minä olen täysin vakuuttunut että ikkunoista tulee upea osa hääpäivän koristeluja! (Matias ei ole tästä ehkä ihan niin vakuuttunut, ainakaan vielä..)

Miltä näyttää? Jaksaisitko itse nähdä vaivaa ikkunoiden kunnostamiseen? Mihin tarkoitukseen sinun mielestäsi ikkunat sopisivat parhaiten?

keskiviikko 31. elokuuta 2016

Avaimet paikkakortteina

Pinterest-taululleni on alkanut kasaantua inspiraatiokuvia avaimista hääkoristeluissa. Tämä idea sai alkunsa kun selailin Facebookiin hääkirpputoria ja vastaan tuli ilmoitus jossa myyntiin aivan tavallisia Abloyn käytöstä poistettuja avaimia. Jokin avaimissa viehätti ja aloin miettiä vaihtoehtoja käyttää niitä omissa hääkoristeluissa.
paikkakortti avain häät

avain paikkakortti hääkoriste avain paikkakortti hääkoriste

Jokaiselle vieraalle nimikoidaan oma avain ja kortin toiselle puolelle merkitään pöytä ja paikka jossa tämä vieras istuu. Avaimet sijoitetaan juhlatilan sisäänkäynnin läheisyyteen, mistä jokainen etsii oman avaimensa. Avaimet voisi järjestää aakkosjärjestykseen esimerkiksi pöydälle tai jonkinlaiseen tauluun roikkumaan. Kaikkein parhaat toteutukset olivat mielestäni ne, missä avaimet oli ripustettu vanhaan oveen. Sopii hyvin teemaan ja näyttää tyylikkäältä!

avain paikkakortti hääkoriste avain paikkakortti hääkoriste
vanha ovi hääkoristelu  vanha ovi hääkoristelu
Tämä idea on kokonaisuudessaan ihana, mutta arvatkaas mikä tässä oli kaikkein parasta! Normaalisti kun kerron Matiakselle ideoistani hääkoristelujen suhteen, hän lähinnä nyökkäilee ja hymähtelee. Hän ei innostu koristeiden ideoinnista ja suunnittelusta samalla tavalla kuin minä, eikä se haittaa. Kun ehdotin näitä avaimia, niin Matiaskin tuntui kiinnostuvan aiheesta ja alkoikin suunnitella sitä, millainen avaintaulu näille tehtäisiin ja miten vieraat voisivat sieltä jokainen etsiä oman avaimensa. IHANAA!

Miltä vaikuttaa? Toimisivatko avaimet paikkakortteina?

perjantai 26. elokuuta 2016

Koristelu: juhlapaikan portaat

Juhlapaikkamme Espoon Talli on kaksikerroksinen, yläkerrassa on vintti joka kiertää juhlatilan reunoilla. Kaksikerroksisuus tarjoaa paitsi mahdollisuuden kuvaajalle kuvata juhlatilaa ja vieraita lintuperspektiivistä, myös hyvän mahdollisuuden koristeluille. Olen selaillut Pinterestistä ideoita koristeluun ja voi miten ihania ideoita olenkaan löytänyt!

Espoon talli häät portaat koristelu
Tässä kuvassa näkyy hyvin nousu juhlapaikan vintille. Kuva täältä
hää koristelu portaat kynttilähää koristelu portaat kynttilä
Inspiraatiokuvissa ehdottomasti suosituimmat koristeet portaikossa ovat kynttilät. Ylläolevissa kuvissa on ihanan tunnelmallisesti koristeltu portaikko runsaasti valkoisilla kynttilöillä ja vihreällä köynnöksellä. Kynttilät näyttävät portaikossa ihan uskomattoma kauniilta, mutta sisäinen paloturvallisuustarkastajani näkee punaista tämän idean kohdalla. En ikimaailmassa sijoittaisi kynttilöitä tähän tapaan lattialle, etenkään isoissa juhlissa joissa on tarkoitus tanssia ja pitää hauskaa. Ainoa järkevä vaihtoehto tähän olisi LED-kynttilät.

portaat koristelu häätportaat koristelu häät

Kaiteiden ja portaikkojen koristelussa on käytetty myös paljon erilaisia köynnöksiä. Etenkin vasemmassa kuvassa näkyvä, pelkistetty tummanvihreä köynnös miellyttää minun silmääni.

portaat koristelu häätportaat koristelu häät

Portaille voi sijoittaa myös erilaisia kukka-asetelmia. Vasemmalla kukat on sijiotettu puulaatikoihin joista kirjoittelinkin aikaisemmin täällä. Tällainen koristelu soveltuu erityisesti maalaisromanttisiin hähiin. Oikealla yksinkertaiset, morsiusharsosta tehdyt kukka-asetelmat on sijoitettu maljakoihin joka toiselle portaalle. Meidän häissä kukat ovat melko pienessä roolissa joten luultavasti tämäntyyppistä koristelua ei myöskään portaissa nähdä.


Kynttilöitä paloturvallisempi vaihtoehto portaiden koristelussa voisi olla lyhdyt. Näissä molemmissa kuvissa on käytetty valkoisia, keskenään samanlaisia lyhtyjä. Minä, äitini ja siskoni olemme kaikki kovia keräilemään sisustustavaroita ja etenkin äidilläni on kotona ja mökillä paljon erilaisia lyhtyjä. Olenkin pyöritellyt mielessäni mahdollisuutta käyttää näitä hääkoristeluissa. Voisimme kerätä kaikilta valkoiset lyhdyt ja käyttää niitä portaikon koristelussa.


Viimeisenä vielä paperikoristeiden ja kankaan käytöstä porraskaiteiden koristeena. Jonkunlaisia paperikoristeitä on juhlatilaamme tulossa joka tapauksessa, joten samaa linjaa voisi hyvin jatkaa myös portaissa. Kuvassa on ihanasti yhdistelty eri värisiä koristeita: saman idean voisi toteuttaa omissa teemaväreissä. Myös hallaharso sopisi hienosti kaiteiden koristeluun oikealla olevan kuvan mukaisesti, ja ilmeen kruunaa koristevalosarjat kankaan joukossa.

Näiden inspiraatiokuvien myötä jotain koristeita portaisiin on saatava. Ihania ideoita tuntuu olevan ihan liikaa, joten tätäkin pitää vielä harkita.

Mitä mieltä lukijat ovat? Mikä vaihtoehto miellyttää eniten silmää?

Kuvat täältä.

sunnuntai 21. elokuuta 2016

Kynttilänjalat

En ole vielä juurikaan hankkinut mitään konkreettista häitä varten, sillä oli kyse sitten hääpuvusta, kaitaliinojen väristä ja materiaalista tai vihkisormuksesta, olen kova muuttamaan mieltäni. Alkuvuodesta kuitenkin bongasin hääkirpputorilta löydön, jota en voinut ohittaa! Olen aina ihastellut näyttäviä kynttilänjalkoja häiden pöytäkoristeena, ne tekevät mielestäni jotenkin arvokkaan tunnelman. Joukko Ikean Skimmer-kynttilänjalkoja löysi siis tiensä meidän varastoon alkuvuodesta.

Ikea Skimmer häät pöytäkoristeIkea Skimmer häät pöytäkoriste

Kynttilänjalkoja on tällä hetkellä yhteensä 18 kappaletta. 12 korkeaa, kruunukynttilöitä varten tarkoitettua kynttilänjalkaa ja kuusi pöytäkynttilöille tarkoitettua, matalampaa versiota. En ole vielä varma meidän juhlien pöytäjärjestyksestä, mutta luulisin että korkeita on jo tarpeeksi. Tämä on hyvä juttu, sillä en ole meidän Ikean reissuilla enää nähnyt näitä korkeita versioita ollenkaan! Matalia sen sijaan pitää ostaa vielä lisää. Jos joltain löytyy ylimääräisiä niin ostaisin mielellään käytettynä! Pitää seurailla kirpputoriryhmiä ja jos en löydä näitä käytettynä, niin ostan sitten uudet Ikeasta.

Skimmer-kynttilänjalat ovat sellaisenaan jo näyttävä pöytäkoriste, etenkin pitkillä kruunukynttilöillä varustettuna. Kaivoin viikonloppuna osan kynttilänjaloista esiin varastosta ja fiilistelin niitä laatikosta löytyneiden kynttilöiden kanssa! Skimmerit eroavat normaalista sisustustyylistäni melko paljon, sillä kotona suosin enemmänkin simppeliä skandinaavista tyyliä. Häiden tunnelmaan nämä kuitenkin sopivat mielestäni erinomaisesti.

Ikea Skimmer häät pöytäkoriste

Ikea Skimmer häät pöytäkoriste

Ikea Skimmer häät pöytäkoriste

Eikö olekin kauniit?

tiistai 18. elokuuta 2015

Uutuus - Ikea Knagglig


Lueskelin tänään saapunutta Ikean kuvastoa ja silmääni osui uutuus, Knagglig-puulaatikko. Laatikko on puunvärinen, mutta sen voi myös maalata haluamallaan värillä. Hintaa pienemmällä laatikolla on 6,99 euroa ja isommalla laatikolla 11,99 euroa. Kyseinen laatikko soveltuu varmasti erinomaisesti säilytykseen ja sisustukseen, mutta myös häihin eilaisiin tarkoituksiin. Tässä jotain ideoita miten laatikkoa voisi käyttää.

Pöytäkoristeena kukkien kanssa..
Kuva täältä
Kuva täältä
Telineenä tarjoilupöydässä...
Kuva täältä
Tai muuten hääpaikan koristeluun..
Kuva täältä
Kuva täältä
Tässä ideoita mitä minulle tuli mieleen Knagglig-laatikon käytöstä. Lisäksi mietin, että laatikkoa voiti hyödyntää naisten ja miesten vessaan kasattavissa laatikoissa. Mitä ajatuksia tämä Ikean uutuus herättää muissa? Miten itse käyttäisit Knagglig-laatikkoa häissä?

sunnuntai 16. elokuuta 2015

Lasipullot pöytäkoristeena

Viime aikoina minua on alkanut miellyttää erilaisten lasipullojen käyttö pöytäkoristeissa. Itse toteuttaisin tällaisen asetelman varmaankin erikokoisilla kirkkailla lasipulloilla, kukkia ja kynttilöitä käyttäen. Toisaalta myös maalatut lasipullot näyttävät kivalta, esimerkiksi Unneni, Unelmain-blogista löytyy ohje Happy Joe-pullojen spraymaalaamiseen. Tärkeintä tällaisissa pöytäkoristeissa on mielestäni se, että asetelma on runsas. Itse tykkään siis juurikin näistä asetelmissa joissa pulloja on useita erikokoisia (ja miksei erivärisiäkin) pulloja rykelmässä.
Kuva täältä
Kuva täältä
Kuva täältä
Kuva täältä
Jokohan pitäisi alkaa säästämään lasipulloja.. Paljonkohan niitä ehtisi kertyä kahden vuoden aikana? Ehkä kuitenkin maltan vielä hetken aikaa mieleni, säilytystilan puute tulee muuten pian vastaan meidän kaksiossa!