torstai 13. lokakuuta 2016

Istumajärjestys vai ei?

Meidän vieraslistan vierasmäärällä juhlapaikkamme tulee olemaan alakerrasta aivan täynnä, sillä haluamme kaikki vieraat istumaan samaan kerrokseen. Olemme alusta asti olleet sitä mieltä, että meidän juhliin tulee plaseeraus, jossa jokaiselle vieraalle on määritelty oma paikka. Tämä(kin) aihe jakaa aivan takuuvarmasti mielipiteitä ja tällä kertaa ajattelinkin avata meidän ajatuksia siitä, miksi meille tulee valmiiksi määritelty istumajärjestys.
Kuva täältä.
Ennen kaikkea toivon istumajärjestyksen olevan paras vaihtoehto vieraiden kannalta. Istumajärjestyksen avulla voimme varmistaa että jokainen vieras istuu heille sopivassa paikassa jonkun tutun ihmisen läheisyydessä. Voimme varmistaa että pariskunnat istuvat toistensa lähellä ja että myös kaverit saavat lähelleen istumaan jonkun jonka tuntevat. Ilman valmiiksi tehtyä istumajärjestystä pahimmassa tapauksessa viimeisenä paikalle saapuvat pariskunnat joutuisivat eri puolille juhlapaikkaa istumaan.

Istumajärjestys helpottaa mielestäni vieraiden elämää myös siksi, että juhlapaikalle saavuttaessa jokainen ohjataan oikeaan suuntaan paikkansa mukaan, eikä tarvitse kävellä ympäriinsä ilman päämäärää. Suunnitelmana onkin, että kaasot ja morsiusneidot ovat ottamassa vieraita vastaan juhlapaikalle saavuttaessa ja ohjaavat vieraat oikeisiin pöytiin. Kauhuskenaariona näen mielessäni 90 ihmistä sinkoilemassa ympäri (suhteellisen) pientä juhlatilaa ja etsimässä seurueensa kanssa paikkaa, johon kaikki mahtuisivat istumaan. 

Meille on myös tärkeää että meille läheisimmät ihmiset istuvat ’parhailla’ paikoilla. Tottakai jokainen häävieras on meille tärkeä, mutta on silti ensiarvoisen tärkeää että esimerkiksi molempien perheenjäsenet istuvat sellaisilla paikoilla, joista kuulee ja näkee hyvin kaiken tapahtuvat. On myös tärkeää että kaaso, bestman ja muu hääseurue istuvat heille sopivilla paikoilla hääpäivän tehtävät huomioon ottaen. Valokuvaajalle varaamme myös paikan jostain, mistä näkee joka paikkaan ja pääsee helposti kesken juhlan kuvaamaan tärkeitä hetkiä!

Valmiin istumajärjestyksen ansiosta on mahdollista myös vaikuttaa siihen, etteivät ihmiset istuisi ainoastaan aikaisemmin tuntemiensa ihmisten seurassa. Esimerkiksi kaveriporukoita ja sukulaisia voi sekoittaa jonkun verran, jotta ihmiset juttelisivat myös muiden ihmisten kanssa ja tutustuisivat myös toisen sukuun. Tässä kuitenkin muistetaan aina se, että jokaisella vieraalla olisi lähellä joku tuttu ja turvallinen ihminen! Toisaalta voimme myös istumajärjestyksen avulla varmistaa, etteivät sellaiset sukulaiset istu toistensa lähettyvillä, jotka eivät välttämättä tule toimeen. Näitäkin on – valitettavasti ja jos istumajärjestyksen avulla voidaan välttää yksikin riitä tai draama hääpäivältä niin se on hieno juttu!

Kokonaisuudessaan olemme Matiaksen kanssa yhdessä keskustelleet, että meidän mielestämme plaseeraus luo jollain tapaa arvokkaan juhlan tuntua. Meidän häistä tulee suhteellisen hienot juhlat, mutta kuitenkin ilman turhaa pönötystä. Enkä tällä halua arvioida kenenkään muun juhlia – olen varma että juhlien arvokkuus tai rentous ei todellakaan tule istumajärjestyksestä tai sen puutteesta, vaan siihen vaikuttavat monet muutkin asiat. Myös meidän juhlissa istumajärjestys unohdetaan ruokailun jälkeen ja häätanssista eteenpäin jokainen istuu juuri siellä missä parhaalta tuntuu (eli toivottavasti ei istu vaan joraa tanssilattialla!)

Tuleeko teidän häihinne valmiiksi tehty istumajärjestys? Miksi/miksi ei?

10 kommenttia:

  1. Täällä myös yksi plaseerauksen kannattaja. On tullut todistettua mm. suuria juhlia, joissa viimeisenä saapunut isompi perhe joutui istumaan yksin erillisessä tilassa, kun juhlasalissa oli vain satunnaisia paikkoja vapaana siellä täällä ja halusivat lapsineen tietenkin istua yhdessä. Istumapaikkojen järjestäminen vaatii tietenkin aikaa ja voi tietysti aiheuttaa tuskailua hääparilta, mutta on varmasti kaiken vaivan arvoista ja vaikuttaa omalta osaltaan vieraiden viihtyvyyteen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä kuulla että omat ajatukset on todistettu myös käytännössä, uskon että lisää nimenomaan vieraiden viihtyvyyttä että on etukäteen mietittynä jokaiselle oma paikka. :) Olisi kyllä kamalaa jos saapuisi juhliin viimeisenä ja joutuisi istumaan kauas omasta puolisosta tai perheestä!

      Poista
  2. Mä olen itse henkilökohtaisesti todella plaseerauksen kannalla myös! Mainitsitkin monta hyvää syytä tekstissäsi - niistä mulle itselleni ehkä se kaikkein suurin ja tärkein on juuri se, että jokaisella on lähellään joku sellainen ihminen, jonka tuntee (ja jonka lähellä on turvallisen / mukavan tuntuista olla) :)

    Meille tosin on tulossa melkoisen pieni hääjuhla - vain noin 50 henkilöä lapsivieraat mukaanlukien - ja tila puolestaan on melko väljä, joten siinä mielessä en usko, että istumajärjestys meillä välttämättä olisi pakollinen. Suvut tuntevat toisensa useamman vuoden takaa, joten siinä mielessä ei välttämättä tarvitsisi istumajärjestyksiä tosiaan miettiä, mutta tässä päästään puolestaan tuohon arvokkuuteen - allekirjoitan nimittäin ihan täysillä myös sen, että istumajärjestyksestä kieltämättä tulee tavalla tai toisella huomattavasti arvokkaamman juhlan tuntu - ainakin mulle itselleni :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on kyllä tärkeää että jokaisella vieraalla on juhlassa lähellä joku ihminen, jonka tuntee ja jonka kanssa on mukavaa istua. :)

      Ihanaa että teillä suvut tuntevat jo toisensa! Minun ja Matiaksen vanhemmat ovat tavanneet pari kertaa mutta muuten suvut eivät tunne toisiaan ollenkaan.

      Hauska kuulla myös että joku allekirjoittaa ajatuksen tuosta juhlan arvokkuudesta. Niin kuin itsekin sanoin niin varmasti voi olla juhlava ja arvokas juhla myös ilman plaseerausta mutta myös minulle siitä tulee jollain tapaa juhlavampi fiilis!

      Poista
  3. Kuulostaa tosi kivalta, että pöydissä istuisi vierekkäin sekä toisilleen tuttuja että tuntemattomia ihmisiä. Pieni porukoiden sekoittaminen olisi varmasti piristävää monien mielestä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, varmasti on kiva tutustua myös uusiin ihmisiin kunhan lähellä istuu myös tuttuja! :)

      Poista
  4. Meillä oli istumajärjestys juuri kaikista mainitsemistasi syistä. Meillä oli vieraiden joukossa, etenkin kaverien puolella, paljon ihmisiä jotka eivät tunteneet entuudestaan (paitsi polttareissa tutustuttu). Pysähdyin jossain vaiheessa juhlien aikaan ihan katsomaan miten mukavasti puhe sorisi, koska istumajärjestys oli niin onnistunut. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan mahtavaa kuulla, vahvistaa vaan ajatusta että istumajärjestys on hyvä juttu! Me ollaan kotoisin samasta kaupungista joten meidän kaverit tuntee jollain tasolla mutta sukulaiset ei juuri lainkaan, niin olisi kyllä kiva jos sukulaisetkin edes jonkun verran tutustuisivat häissä! :)

      Poista
  5. Oi että, olen niin samoilla linjoilla!!
    Juuri nuo kaikki asiat joista kirjoittelit, allekirjoitan niistä jokaikisen! Meilläkin on nimittäin parhaat pöytäpaikat varattu kaikkein läheisimmille, ja heidät sijoitetaan sopivasti sekaisin niin, että suvut sekoittuvat ja sopu säilyy! Ainoa mitä vielä mietitään on se, laitetaanko jokaiselle nimetyt pöytäpaikat, vai vain pelkät nimetyt pöydät, jolloin jokainen saa sen verran päättää itse, että mihinkä sen ahterin siinä määrätyssä pöydässä sitten lopulta sijoittaa... :D
    Olen omaan blogiin jo luonnostellut kirjoitusta samasta aiheesta, mutta katsotaan koska lopullinen päätös syntyy ja tuo teksti pääsee näkemään päivänvalon! :D
    Mutta siis että hieno kirjoitus, taas kerran! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana kuulla että muutkin on samoilla linjoilla tämän suhteen. :) Toinen vaihtoehto tosiaan meilläkin olisi se, että jokaiselle vieraalle on määritetty pöytä ja tuon pöydän sisällä saa sitten vapaasti valita paikkansa, sekin on varmasti tosi hyvä ratkaisu!

      Poista