Kun kävimme valokuvaajamme Jetron kanssa kuvaamassa kihlajaiskuvia, huomasimme heittäytyvämme koko porukan voimin kuvausfiilikseen ja kiertelimme ympäri Seurasaarta spontaanistikin Jetron etukäteen suunnittelemasta reitistä huolimatta. Kuvaaminen oli hauskaa ja Jetro keksi lennosta uusia kuvauspaikkoja ja poseerauksia sitä mukaa kun kävelimme eteenpäin. Yhtäkkiä huomasimme että ilta alkoi jo hämärtää. Valokuvaukseen saa helposti kulutettua aivan älyttömästi aikaa.
Olemme päättäneet ottaa potrettikuvat jo ennen vihkimistä. Toki hääpotretteja varten tehdään varmasti perusteellisempaa suunnittelua kuin kihlajaiskuviamme varten tehtiin, mutta olisi ihanaa jos myös hääkuvia ottaessa riittäisi aikaa spontaaneille ideoille ja hetkellisille hyppäyksille valmiin reitin ulkopuolelle jos siltä tuntuu. Etenkin kun parhaat kuvat (esimerkiksi bannerin upea kuva metsän keskellä) otettiin kihlajaiskuvauksissakin spontaanisti sellaisessa paikassa, mitä ei oltu etukäteen suunniteltu. Myös Jetro näytti vihreää valoa sille, että potreteille on hyvin aikaa ennen vihkimistä.
Kuva: Jetro Stavén Photography |
Minä ja Matias vietämme häitä edeltävän yön eri paikoissa, sillä uskon että sen myötä toisen näkeminen hääpäivänä tuo ihanasti perhosia vatsaan. Hyvissä ajoin ennen vihkimistä tapaamme etukäteen sovitussa paikassa ja otamme ns. first look –kuvat. Näin saadaan se ensifiilis toisen tapaamisesta ikuistettua kuviin ehkä jopa paremmin kuin alttarilla. First look-kuvien jälkeen varataan sitten hyvin aikaa potrettien ottamiselle, jotta myös spontaaneille ideoille jää edes hieman aikaa.
Olisi toki ihanaa jos tapaisimme toisemme ensimmäisen kerran vasta alttarilla, mutta monestakin syystä tämä on meille sopivampi vaihtoehto. Kuten jo mainitsin, haluamme ottaa potrettikuvia mieluummin ajan kanssa ilman älytöntä kiirettä. Emme myöskään halua vihkimisen jälkeen odotuttaa vieraita juhlapaikalla kohtuuttoman pitkää aikaa, joten tämä vaihtoehto on myös vieraillemme huomattavasti parempi. Uskon että myös vihkiminen tulee joka tapauksessa olemaan aivan yhtä hieno hetki – vaikka olemmekin toisemme jo nähneet ennen sitä.
Kuva: Jetro Stavén Photography |
Miten teillä järjestetään kuvaaminen hääpäivänä ja paljonko olette varanneet siihen aikaa?
Postauksen kuvituksena pari lisäkuvaa meidän kuvauksista Jetron kanssa. :)
Ps. Olen luonnostellut alustavaa ohjelmaa hääpäivälle, mutta en kuitenkaan osaa arvioida potrettikuville varattavaa aikaa! Kuinka kauan teillä on aikaa varattu ja millä perusteella? Pitää toki keskustella tästä myös valokuvaajan kanssa, mutta ajattelin kysyä teiltä ihanilta morsiamilta ensin neuvoa!
Kuvaukseen on hyvä varata 1-1,5h + mahdollisiin siirtymisiin kuluva aika. Mieluummin hieman ylimääräistä kuin liian tiukka aikataulu. Ei myöskään kannata haalia ihan hirveästi eri lokaatioita, 1-3 mielestäni maximi, mikäli eivät sijaitse samalla alueella :)
VastaaPoistaHei kiitos tästä! :) Uskon että meillä mahdollisesti varataan aikaa jopa vähän enemmänkin kun ennen vihkimistä otetaan kuvat. Ja eri lokaatioita ei eri suunnilta meinattukaan ottaa useampaa vaan niin, että keksitään yksi paikka jossa on sitten monta yksittäistä paikkaa missä kuvata. :)
PoistaKiitos vinkeistä!