sunnuntai 21. elokuuta 2016

Kynttilänjalat

En ole vielä juurikaan hankkinut mitään konkreettista häitä varten, sillä oli kyse sitten hääpuvusta, kaitaliinojen väristä ja materiaalista tai vihkisormuksesta, olen kova muuttamaan mieltäni. Alkuvuodesta kuitenkin bongasin hääkirpputorilta löydön, jota en voinut ohittaa! Olen aina ihastellut näyttäviä kynttilänjalkoja häiden pöytäkoristeena, ne tekevät mielestäni jotenkin arvokkaan tunnelman. Joukko Ikean Skimmer-kynttilänjalkoja löysi siis tiensä meidän varastoon alkuvuodesta.

Ikea Skimmer häät pöytäkoristeIkea Skimmer häät pöytäkoriste

Kynttilänjalkoja on tällä hetkellä yhteensä 18 kappaletta. 12 korkeaa, kruunukynttilöitä varten tarkoitettua kynttilänjalkaa ja kuusi pöytäkynttilöille tarkoitettua, matalampaa versiota. En ole vielä varma meidän juhlien pöytäjärjestyksestä, mutta luulisin että korkeita on jo tarpeeksi. Tämä on hyvä juttu, sillä en ole meidän Ikean reissuilla enää nähnyt näitä korkeita versioita ollenkaan! Matalia sen sijaan pitää ostaa vielä lisää. Jos joltain löytyy ylimääräisiä niin ostaisin mielellään käytettynä! Pitää seurailla kirpputoriryhmiä ja jos en löydä näitä käytettynä, niin ostan sitten uudet Ikeasta.

Skimmer-kynttilänjalat ovat sellaisenaan jo näyttävä pöytäkoriste, etenkin pitkillä kruunukynttilöillä varustettuna. Kaivoin viikonloppuna osan kynttilänjaloista esiin varastosta ja fiilistelin niitä laatikosta löytyneiden kynttilöiden kanssa! Skimmerit eroavat normaalista sisustustyylistäni melko paljon, sillä kotona suosin enemmänkin simppeliä skandinaavista tyyliä. Häiden tunnelmaan nämä kuitenkin sopivat mielestäni erinomaisesti.

Ikea Skimmer häät pöytäkoriste

Ikea Skimmer häät pöytäkoriste

Ikea Skimmer häät pöytäkoriste

Eikö olekin kauniit?

4 kommenttia:

  1. Hei. Onko sulla vielä noita korkeita kynttilänjalkoja. Voisin ostaa niitä, jos haluat myydä eteenpäin?:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka! Itseasiassa löytyy kyllä. Voisin viikonloppuna tarkistaa vielä montako niitä on jos olet edelleen kiinnostunut? :)

      Poista
  2. Moikka!

    Onko nuo kynttilänjalat menneet jo eteenpäin? Olisin kiinnostunut myös ostamaan jos sulla on ne vielä :) Toki tuosta jo kauan aikaa mutta ajattelin silti vielä kysyä! Laitan yhteystietoja jos sinulla vielä on nuo olemassa!

    VastaaPoista
  3. Heippa!

    Mikäli näitä kynttilänjalkoja sulla vielä on, niin olisin kiinnostunut ostamaan noita matalia 😊

    VastaaPoista