tiistai 23. elokuuta 2016

Ensimmäinen oma koti

Tämä aihe ei suoraan liity hääsuunnitteluun, mutta näin viikonlopun kunniaksi ajattelin silti hieman avata sitä blogissa kahdesta syystä.

1. Tämä selittää suurelta osin pitkittynyttä blogihiljaisuutta
2. Olen vieläkin niin älyttömän innoissani!!


Olemme molemmat Matiaksen kanssa asuneet vuokralla koko aikuiselämämme. Viime syksynä aloimme tekemään laskelmia vuorkalla asumisen ja oman asunnon oston välillä ja tulimme siihen tulokseen, että maksamme ihan turhaan vuokraa jollekin toiselle. Melko nopeasti kipitimmekin pankkiin keskustelemaan asuntolaina-asioista ja aloimme etsiä juuri meille sopivaa kotia

Halusimme ehdottomasti rivitaloasunnon omalla pihalla, jotta Oliverilla olisi edes vähän tilaa juosta ulkona. Myönnettäköön että myös kesäiset viini-illat omalla terassilla houkuttelivat. Sijainnilla ei olut meille muuten niin suurta merkitystä, mutta molempien pitäisi päästä kulkemaan töihin kätevästi. Yksi tärkeimmistä kriteereistä meille oli se, että saisimme itse remontoida asunnosta juuri meidän näköisen, sillä sen lisäksi että tuleva aviomieheni on äärimmäisen komea ja fiksu, on hän myös kätevä käsistään!

Selailimme Oikotietä ja kiersimme asuntonäytöissä ympäri pääkapunkiseutua.Tutustuimme asuntojen remonttihistoraan, vastikkeeseen ja lämmitysmuotoon. Asunnonosto ei ollutkaan niin yksinkertaista kuin voisi äkkiseltään kuvitella. Loppuvuodesta sopiva asunto tulikin vastaan ja teimme tarjouksen. Väänsimme myyjän kanssa hinnasta useamman viikon, mutta lopulta tulimme yhteisymmärrykseen hinnasta.

Saimme avaimet ensimmäiseen ikiomaan kotiimme helmikuussa.

Remontoimme uutta kotia minun ja Matiaksen vanhempien avustuksella viikon ajan. Tässä ajassa teimme mm. seuraavaa
  • Lattialaminaatti vaihdettiin
  • Kaikki seinät maalattiin
  • Yläkerran katot maalattiin
  • Alakerran pohjapiirrustusta muutettiin kaatamalla yksi seinä ja rakentamalla uutta tilalle
  • Keittiön kaapinovet maalautettiin
  • Yläkerran vessan kaakelit maalattiin
  • Makuuhuoneen vaatekaapistot uusittiin
Käytännössä siis koko asunnon ilme muuttui remontin myötä. Remontti tehtiin todella nopealla aikataululla ja oli stressaavaa meille kaikille. Mitään en kuitenkaan vaihtaisi pois, sillä kyllä se on maailman paras tunne kun astuu ensimmäistä kertaa valmiiseen kotiin, joka on laitettu kokonaan omien toiveiden mukaan. Yllättäen myös meidän kotona toistuu sama värimaailma joka on suunnitteilla myös häihin: valkoista ja tehosteena harmaata. Alla vielä kuvapläjäys meidän juuri meille täydellisestä kodista!







11 kommenttia:

  1. Teidän koti on kyllä aivan mielettömän kaunis ja ihastuttava! :) Ihanan puhtaan ja raikkaan näköistä! Mä olen itse ammatiltani välittäjä, joten kaikki kotiin ja asumiseen liittyvä on äärimmäisen lähellä sydäntä - oli hauska lukea vaihteeksi jostakin vähän erilaisesta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos! :) Kyllä se nyt on niin meidän näköinen kun on itse laitettu. Voi että, mietin joskus itsekin kiinteistönvälittäjän ammattia mutta päädyin kuitenkin toiselle alalle.

      Poista
  2. Hauska, vähän kuin kurkkaisi omaan kotiin. :) Meillä on siis todella samanoloinen asunto sanoine värimaailmoineen. Tykkään siis kovasti! Ja onnea asunnosta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi vitsi, no sulla on sitten hyvä maku! ;)
      Kiitos, on se kyllä ihanaa kun on ihan ikioma koti!

      Poista
  3. Ihanan näköinen koti :) itse ostimme viime kesänä yhteisen kodin ja remppasimme sen lattiasta kattoon. Omassa blogissani kirjoittelen enemmän remontista ja sisustamisesta niin kuin häistäkin. Olisi kiva lukea myös sisustusjuttuja blogistasi, mutta ymmärrän jos haluat rajata aiheen vain häihin. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi vitsi, kiitos! :)
      Eihän sitä tiedä, voi olla että blogissa alkaa useamminkin vilkkua kirjoituksia myös varsinaisen aiheen vierestä! Sisustaminen on kuitenkin lähellä sydäntä niin mielellään siitä kirjoittelee :)

      Poista
  4. Paljon onnea yhteisestä omasta kodista! Asunto on todella avara ja valoisa värimaailman valintojenne ansiosta. Kyllä kelpais! Tässä alkaa ihan odottamaan et vihdoin ens keväänä valmistuis ja voisi asuntoon ja muuttoon liittyviä asioita miettiä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Parasta tässä asunnossa on juurikin avara pohjaratkaisu ja valo mikä tulee etenkin olohuoneen ikkunoista!

      Poista
  5. Paljon onnea uuteen kotiin! Näyttää ihanalta. :) Täälläkin haaveillaan kovasti omasta kodista.

    VastaaPoista
  6. Kiitos paljon! :)
    Kyllä oman kodin laittaminen on niin ihanaa, kun voi tehdä juuri oman näköisen!

    VastaaPoista