sunnuntai 30. lokakuuta 2016

Sukunimi - sinun, minun vai meidän?

Vielä 1980-luvullakin naisen täytyi ottaa miehen sukunimi naimisiinmenon yhteydessä. Voitteko kuvitella?? Tuolloin 80-luvulla vain 7,5 prosenttia naimisiin menevistä on pitänyt omat nimensä, kun 2010-luvulla vastaava luku on jo yli 20 prosenttia.

Vielä nykyäänkin on yleensä tapana, että naimisiin mennessä nainen ottaa miehen sukunimen. Nykyään on kuitenkin monta erilaista toimintatapaa. Nainen voii molemmat voivat pitää oman nimensä. Ei ole myöskään tavatonta että mies ottaa naisen nimen tai yhdistelmänimen. On myös mahdollista ottaa käyttöön joku suvusta aikaisemmin löytyvä nimi tai jopa keksiä kokonaan uusi, yhteinen sukunimi.

Minun sukunimeni on melko harvinainen. Ei siis läheskään sieltä harvinaisimmasta päästä, mutta kuitenkaan samannimisiä ei tule vastaan jatkuvasti. Olen jo vuosia sitten päättänyt, että haluan pitää oman sukunimeni ja niin sanotusti ’jatkaa sukua’, mikä tarkoittaa että haluaisin myös (toivottavasti) tulevien lasten saavan minun nimeni. Kaikki samaa nimeä kantavat serkkuni (ja myös kaikki pikkuserkut ketä tunnen) ovat tyttöjä, joten meidän sukuhaarasta nimen jatko ei ole itsestäänselvyys. Tunnen sukunimeni olevan myös osa minua, ja pidän nimestäni huolimatta siitä, että se on todella helppo kuulla väärin. Ei ole yksi tai kaksi kertaa kun puhelimessa vastapuoli on arvuutellut sukunimeni alkukirjainta useaan otteeseen.

Sukunimikeskustelu on meillä ollut tapetilla jo vuoden verran, sillä Matias haluaisi myös lähtökohtaisesti pitää oman nimensä. Matiaksen nimi on kyllä oikein kiva, mutta se on huomattavasti yleisempi kuin minun ja hänen sisaruksillaankin on jo lapsia joilla nimi jatkuu. Olemmekin keskustelleet eri vaihtoehdoista nimiasian suhteen tässä vuoden varrella tulematta vieläkään mihinkään lopputulokseen.. Tällä kertaa ajattelin avata näitä vaihtoehtoja blogissa..

Ensimmäinen vaihtoehto on, että pidämme molemmat naimisiin mennessä omat sukunimemme. Aluksi ajattelinkin että tämä vaihtoehto voisi meidän tilanteessa olla kaikista helpoin, kun kummankaan ei tarvitse luopua omasta nimestään. Tästä tullaankin sitten kysymykseen lasten nimestä.. Saavatko tulevat lapset sitten minun vai Matiaksen nimen? Minä pidän tärkeänä että minulla ja lapsilla olisi sama sukunimi, eli en haluaisi olla perheen ainoa joka kantaa minun nimeäni. Myös ajatukseni nimen ’jatkamisesta’ katoaa, jos minä pidän oman nimeni ja muulla perheellä olisi Matiaksen nimi. Toisena vaihtoehtona on, että lapsille tulisi minun nimeni ja Matias pitäisi omansa. Jollain tapaa olen kuitenkin viime aikoina alkanut miettimään, että minulle olisi tavallaan tärkeää myös se, että koko perheellä olisi yhteinen nimi.

Toinen vaihtoehto on yhdistelmänimi. Meidän nimemme kuulostavat oikeasti ihan hyvältä yhdessä, mutta kumpikaan meistä ei silti varsinaisesti hypi riemusta tämän vaihtoehdon kohdalla. Mielestäni yhdistelmänimet ovat vaan jotenkin hankalia ja liian pitkiä…

Kolmantena vaihtoehtona on yhteinen nimi, oli se sitten minun tai Matiaksen. Kumpikaan meistä ei ole riemuissaan myöskään tästä vaihtoehdosta, mutta samaan aikaan kumpikaan ei myöskään sulje tätä vaihtoehtoa kokonaan pois. Olen itse miettinyt että voisin mahdollisesti pyörtää kantani ja ottaa Matiaksen nimen, jotta koko perheellä olisi tulevaisuudessa yhteinen nimi. Myös Matias pitää edelleen yhtenä vaihtoehtona sen, että hän ottaisi minun nimeni. Matiaksella ei omien sanojensa mukaan ole varsinaisesti mitään ’sidettä’ omaan nimeensä, vaan hän haluaisi ennemmin mennä niin sanotusti perinteiden mukaan.

Koko tässä nimiasiassa minua osittain häiritsee myös tuo perinnekortti ja olettamus siitä, että naisen kuuluisi ottaa miehen nimi vain siksi, koska se on aina mennyt niin.. En muutekaan kuvailisi itseäni kovin perinteiseksi eikä minusta missään nimessä tule avioliiton myötä yhtään kenenkään ’omaisuutta’, joten nimen vaihtaminen pelkästään perinteisiin vetoamalla on mielestäni tyhmää. En siis millään tavalla kritisoi sitä että nainen ottaa miehen nimen, vaan lähinnä sitä, mitä sukunimiasian taustalla on aikaisemmin ollut. Minusta olisi ihanaa jos olisin itsekin alusta asti ollut sitä mieltä, että haluan ehdottomasti ottaa Matiaksen nimen.


Apua! Onko ruudun takana muita tulevia morsiamia jotka kamppailevat saman ongelman kanssa? Onko joku kenties jo saanut päätöksen tehtyä?

14 kommenttia:

  1. Mulla on itse asiassa ollut postaus sukunimestä luonnoksissa jo iäisyyden! Sun postaus inspiroi tarttumaan asiaan uudelleen; kiitos inspiraatiosta! :) Mulla on vähän eri tilanne kuin sulla, oon nimittäin jo kerran elämässäni vaihtanut sukunimeä. Tuntuu hieman haikealta luopua nyt tästä, mutta silti oon myös innoissani siitä että pian mulla ja sulholla on yhteinen sukunimi. Enkä edes oikeastaan harkitse vakavissani oman nimen pitämistä.

    Hyvä ettei teistä kumpikaan ole ehdoton asian suhteen, saatte varmasti lopulta tehtyä asiasta päätöksen joka miellyttää kumpaakin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan mahtavaa että sait tekstistäni inspiraatiota :)

      Sinulla tosiaan on vielä vähän erilainen kuvio, mutta onhan se tosiaan ihanaa kun tietää että kohta on yhteinen sukunimi sulhasen kanssa!

      Varmasti meilläkin jonkinlaiseen päätökseen tullaan vielä ennen häitä. :)

      Poista
  2. Omastanikin mielestä se, että nainen ottaa miehen nimen, koska "se on perinne", on hieman hassua - kysehän ei ole niinkään perinteestä kuin Suomessa joskus 1930-90 voimassa olleesta laista (jonka säätämisen perusteet olisi myös joskus kiva kuulla :D). Meillä molemmilla on harvinaiset sukunimet, sulhon nimi on vajaalla 200 henkilöllä, omani alle sadalla. Kumpikaan ei halua ottaa toisen nimeä, mutta erityisesti minä haluan meille yhteisen nimen. Yhteinen nimi meille myös tulee, nimittäin sulhon äidin tyttönimi, joka on sukujemme nimistä kaikkein harvinaisin; meidätkin mukaanlukien nimi on alle 20 henkilöllä :D Nimi on lisäksi mielestäni todella kaunis ja sopii hyvin yhteen meidän molempien nimien kanssa, joten valinta oli itse asassa aika helppo.

    Uskon, että tekin pääsette yhteisymmärrykseen, vaikuttaa ainakin että olette kuitenkin molemmat semiavoimia nimivalinnan suhteen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No näinhän se on, olisi tosiaan mielenkiintoista tietää tuosta laista lisää.. Toki ajat on muutenkin olleet tuolloin hyvin erilaiset kuin nykyään, mutta silti!

      Mutta tuohan on ihan mahtavaa että teille löytyi sopiva nimi suvusta, meillä on mietitty tätäkin vaihtoehtoa mitta kummankaan puolelta ei oikein lähihistoriasta löydy sopivaa nimeä ja kovin pitkälle taaksepäin ei edes haluta mennä..

      Eiköhän tässä vielä ymmärrykseen päästä meilläkin, onneksi on vielä aikaa :)

      Poista
  3. Meillä oli juuri sama ongelma. Olen uniikki nimeltäni, vaikkakin sukunimeni omaavia on maailmalla noin 300. Miehen sukunimi on Suomen yleisimpiä. Pidin oman nimeni ja mies piti omansa. Jos meille tulee joskus lapsia, heille tulee miehen sukunimi. Toki minäkin voin sitten vaihtaa miehen nimeksi, jos siltä tuntuu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No näinhän se on, tämäkin meillä siis yhtenä vaihtoehtona :) jostain olen vaan saanut päähäni tuon ajatuksen että haluaisin kaikille perheessä saman nimen.. Katsotaan mihin päädytään!

      Poista
  4. Itse kans kirjoittelin ajatuksia sukunimen vaihtamisesta blogiin. :) Mulla ei ole mitään ongelmaa sukunimen vaihtamisessa, sillä mielelläni otan mieheni sukunimen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on kyllä kiva että päätös on ollut helppo! :)

      Poista
  5. Olen samaaa mieltä kanssasi siitä, ettei vain "perinteen" takia muuteta nimeä. Teidän tilanteessa olisi ehdottoman upeaa, jos koko perheellä olisi sinun sukunimesi. Jos kerta Matiaksella ei ole sidettä omaan nimeensä, niin miksi hän ei voisi sitä vaihtaa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No näinhän se on, olisi kyllä superhieno juttu jos koko perheellä olisi minun nimeni. :) Matias on melko perinteinen tyyppi ja hänelle olisi periaatteessa tärkeää että saisi pitää oman nimensä. Katsotaan nyt mihin sitten lopulta päädytään..

      Poista
  6. Itse olen päättänyt että sukunimeäni en vaihda. Oman nimisiä on paljon vähemmän kuin miehen joten haluan myös että sukinimeni on harvinaisempi. Lisäksi haluaisin että mahdolliset tulevat lapsemme saavat minun sukunimen koska näin he olisivat ainoat sen nimiset suvussa kun minusta aika jättää. Siskoni lapset nimittäin saivat isänsä nimen ja muita suvun jatkajia ei ole. Jos mies ei tähän millään suostu niin sitten pitää katsoa asiaa toisesta näkökulmasta mutta se on varmaa että pidän oman nimeni. Haluan myös edesmenneen isäni takia pitää oman sukunimen ja kantaa nimeä loppuun asti. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ymmärrän kantasi paremmin kuin hyvin! Onko teillä kuitenkin selvää, että sinun miehesi pitää myös oman nimensä eli ei halua sinun nimeäsi ottaa? Mielestäni on hienoa että etenkin tuollaisessa tilanteessa kuin sinulla, olet päättänyt pitää oman nimesi, toivottavasti pääsette yhteisymmärrykseen myös lasten nimestä. :)

      Poista
    2. Joo mies ei myöskään halua ottaa minun nimeäni ja mulle ainakin se on ollut alusta asti ok että pidetään omat nimemme. Toivottavasti mieskin kuuntelisi järkipuhetta ja päästään sovussa antamaan lapsille nimet :D tietysti ihanteellisin tilanne olisi että koko perheellä on sama sukunimi mutta oman tilanteeni takia olen mielummin perheen musta lammas omalla sukunimelläni. :D

      Poista
    3. Juu ja ymmärrän kyllä hyvin sen, että molemmat pitävät oman nimensä. :) Toivottavasti tosiaan pääsette sitten tulevaisuudessa nimeämään myös lapset sovussa!

      Poista