perjantai 30. joulukuuta 2016

Kaason ja morsiusneitojen pukeutuminen

Olen aikaisemmin kirjoitellut kaasostani blogin puolella jo useampaan kertaan. Hänen lisäkseen meidän hääseurueeseen tulee kuulumaan myös muitakin henkilöitä, mutta valitettavasti en voi vielä kertoa heistä sen tarkemmin, sillä osaa en ole vielä päässyt pyytämään tehtäväänsä. Toivotaan että suostuvat kuitenkin sitten kun seuraavan kerran nähdään! :) Minulla on kuitenkin jo ajatusta hääseurueen pukeutumisesta ja tällä kertaa ajattelin avata ajatuksiani kaason ja morsiusneitojen pukeutumisesta.

Etenkin Jenkeissä tuntuu olevan käytäntö että hääpari ostaa kaason ja morsiusneitojen puvut ja täten myös diktaattorimaisesti päättää mitä päälle laitetaan huolimatta siitä, mikä kenellekin sopii tai missä tuntee olonsa mukavaksi ja itsevarmaksi. Esimerkiksi elokuvassa 27 dresses päähenkilö on säilyttänyt kaikki kammottavat morsiusneidon puvut vuosien varrelta ja puvut ovat tosiaan KAMALIA. Olisi kamalaa jos kaaso ja morsiusneidot tuntisivat meidän häissään olonsa epämukavaksi pukeutumisen takia!

morsiusneidon puku kamala
Kuva täältä.

Meidän häiden väriteema on valkoinen, harmaa ja nude ja toivon että tämä näkyisi myös kaason ja morsiusneitojen pukeutumisessa. Kaaso ja morsiusneidot ovat kaikki todella eri kokoisia, ja -näköisiä -mallisia, joten emme vaadi missään nimessä tiettyä väriä tai mallia, mutta olen esittänyt toiveen että heidän pukeutumisensa noudattaisi meidän väriskaalaa. Rehellisesti sanottuna teemavärit muuttuivat (tai oikeastaan laajenivat) nimenomaan siitä syystä, että toivoimme että jokainen löytäisi itselleen sopivan värin mihin pukeutua hääpäivänä. Alunperin teemavärimme olivat ainoastaan valkoinen ja harmaa, mutta mukaan tuli lisäksi nude ja vaaleanpunainen jotta saamme jokaiselle omalta tuntuvan värin hääpäiväksi.

Ajatuksena on myös, että annamme kaasolle ja morsiusneidoille tietyn summan rahaa käytettäväksi mekkoa varten ja jos rahaa kuluu enemmän, saavat maksaa loput itse. Tämä järjestely on ollut kaikille ok ja lähdemmekin siskoni ja kahden serkkuni kanssa loppiaisena Tallinnaan viikonlopuksi metsästämään pukuja! (Kaikki vinkit Tallinnaan, shoppailusta parhaisiin ravintoloihin otetaan muuten vastaan!) Mielestäni on reilua että kustannamme osan mekoista, mutta toisaalta kun kriteerit eivät ole niin kauhean tarkat mekon suhteen, olen sitä mieltä että mekon hankkimisen voisi sopia myös niin, että jokainen maksaa itse oman mekkonsa. Tällöin esittäisimme tietenkin pelkästään toiveen ja jos joku ei haluaisi sitä noudattaa, se olisi myös ok.

Nellyllä on tällä hetkellä myös ale meneillään ja selailin huvikseen hieman inspiraatiota siitä, miten meidän hääseurue voisi pukeutua. Keräsin pari kollaasia aletuotteista, näistä näkyy hyvn se että väriskaala voi vaihdella valkoisen, harmaan, nuden ja vaaleanpunaisen sävyissä ja myös mekon malli on vapaa lyhyestä täyspitkään. Melko vapaat kädet naiset siis saavat pukeutumisen suhteen ja uskon että kun heille hankitaan mieluiset mekot niin niitä voi käyttää myös häiden jälkeen. :)

Harmaata ja luonnonvalkoista


kaason puku harmaa

Nudea ja vaaleanpunaista


morsiusneidon puku vaaleanpunainen

Valkoista ja nuden ja ruskean sävyjä


morsiusneidon ja kaason puku nude valkoinen

Kaikki puvut Nellyn juhlapukuja. Myös esimerkiksi Zalandolta löytyy kivoja mekkoja mitä olen itselleni aiemmin tilannut. Tässä vielä linkki sivustoon josta löytyy Zalando alennuskoodi.

Miten teillä kaaso ja morsiusneidot pukeutuvat? Määrittelettekö tietyn pukeutumisen vai saavatko pukeutua oman mielen mukaan? Maksatteko jotain heidän mekoistaan?

2 kommenttia:

  1. Löysipä jälleen yksi tuleva morsian blogisi. Ihanaa luettavaa ja paljon hyviä ideoita! Tallinnan ruokailu vinkkinä ehdottomasti kaupungin laidalla sijaitseva F-hoone. Vietettiin uusi vuosi Tallinnassa ja käytiin kyseisessä ravintolassa, jossa hinta-laatusuhde oli TODELLA kohdallaan. Pöytä kannattaa varata kuitenkin etukäteen, koska kyseinen ravintola on suosittu.

    Nautinnollista häiden suunnittelua!

    -Netta

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Netta ja kiva kun löysit blogiini! :)

      Tuosta F-Hoonesta olinkin lukenut jostain jo aiemmin ja eilen itseasiassa kävin heidän Facebook-sivuillaan. Hyvä että vinkkasit vielä, taidanpa kysyä jos heiltä saisi vielä varattua pöydän johonkin kohtaa meidän reissuamme!

      Nautinnollista häiden suunnittelua myös sinulle (tai siis teille! ;))

      Poista