maanantai 20. helmikuuta 2017

Kun kaikki ei menekään suunnitelmien mukaan

Tänään jo aamulla kerroin Instagramissa että viime viikonloppu ei meidän osalta mennyt ihan (ok, ollenkaan..) suunnitelmien mukaan..

yllätysjuhlat peruuntuminen

Minulla oli helmikuun 9. päivä synttärit ja 14. päivä oli ystävänpäivä, mutta meidän kiireiden vuoksi ei olla ehditty juhlistamaan niitä aiemmin. Suunnitelmissa oli siis lauantaina mennä yhdessä ulos syömään ja katsoa jotain hyvää leffaa ja juoda vähän viiniä. Tietenkin hieman harmitti kun ei ehditty juhlistamaan synttäreitäni oikeana viikonloppuna, joten olin odottanut tätä viikonloppua kuin kuuta nousevaa!

Aamu alkoi hyvin, heräiltiin rauhassa ja syötiin aamupalaa, suunnitelmissa oli käynnistää päivä pitkästä aikaa yhteisellä salitreenillä. Matiaksella oli kuitenkin vähän voimaton olo, joten päädyin lähtemään itse lenkille auringonpaisteen kunniaksi. Sen jälkeen sitten alettaisiin miettimään, käytäisiinkö jossain vielä kiertelemässä yhdessä ennen iltaa. Lenkki sujuikin tosi hyvin ja juoksin melkein tunnin kun juoksu tuntui niin kevyeltä ja fiilis oli korkealla!

yllätysjuhlat peruuntuminen

Kun tulin kotiin, Matiaksen olo oli huonontunut entisestään. Sovittiin sitten, että ei ole järkeä lähteä ulos syömään kun toinen on huonovointinen. Kaiken lisäksi Matiaksen työpaikalla on kiertänyt norovirus, joka on todella inhottava ja tarttuva tauti. Toki harmitti paljon mutta eihän sille mitään voi. Tässä vaiheessa en kuitenkaan vielä tiennyt koko totuutta.

Hetken päästä Matias kertoi että hän oli järjestänyt yhdessä kavereideni kanssa minulle YLLÄTYSSYNTTÄRIT! Suunnitelmana oli siis, että kaverini olisivat odottamassa meillä kun tulemme kotiin lauantaina. He olivat hankkineet valmiiksi ruuat ja juomat ja osa vieraista oli tulossa kaukaakin! Luonnollisesti bileet piti myös perua, koska jos Matiaksen tauti on norovirusta, se tarttuu todella helposti. Bileitä ei myöskään oikein voinut järjestää muualla, koska myös minulla saattoi olla jo tauti, enkä halunnut tartuttaa sitä keneenkään.

yllätysjuhlat synttärit

Voitte siis kuvitella miten paljon minua harmitti. En ole nähnyt osaa kavereistani todella pitkään aikaan ja joukossa oli myös jokunen jotka ei ole koskaan vielä käyneet meidän kodissa, sekä yksi joka on käymässä Suomessa ulkomailta. Kaikki olivat nähneet vaivaa ja oli Matiakselta aivan ihana idea järjestää yllätysjuhlat, koska kuten Faktapostauksessa kerroin, minä RAKASTAN yllätyksiä! Harmitti siis aivan älyttömästi..

Meidän viikonloppu meni siis kotona Matiaksen tautia parannellessa, samaan aikaan kun olen itse kauhulla odottanut, tuleeko sama tauti minulle. Vielä tänäänkin pidin etäpäivän, koska en ainakaan halua tartuttaa virusta työkavereille!

Pienenä piristyksenä sain kuitenkin Matiakselta synttärilahjan. Olimme sopineet että tänä vuonna säästetään häitä varten eikä osteta synttärilahjoja... Kuitenkin Matiakselta löytyi aivan ihana Laatukorun paketti.. :) Ensin ihmettelin pakettia, sillä käytän melko vähän koruja kellon ja sormusten lisäksi. Matias oli kuitenkin selvästi kuunnellut höpötyksiäni..

syntymäpäivälahja naiselle

Paketista paljastui Lumoava-sarjan Silta-kaulakoru. Minulla ei ole oikeastaan yhtäkään kivaa kaulakorua, ja tämä kaulakoru on siitä ihana että se sopii niin arki- kuin juhlakäyttöönkin. Aion hankkia koruun myös pidemmän ketjun, jota voi käyttää aina välillä vaihtelun vuoksi. Tuo koru pääsikin jo postauksen ensimmäisessä kuvassa käyttöön! ;) Ehkä kaikkein ihaninta on Silta-sarjan kuvaus, joka mielestäni tekee korusta vieläkin merkityksellisemmän:

Ei kuilukaan voi erottaa
Sidottu sinuun, sen vahvistaa
silta luoksesi

koru lumoava silta

koru naiselle lumuoava

Viikonloppu ei siis mennyt ollenkaan suunnitelmien mukaan ja toki yhteisen ravintolaillallisen ja yllätysjuhlien peruuntuminen harmittaa. Täytyy kuitenkin ajatella positiivisesti: Oli kuitenkin ihanaa että Matias oli osannut valita minulle niin ihanan lahjan ja vaikka kotona oltiinkin, saimme viettää yhteistä aikaa.

Oletteko te joutuneet perumaan juhlia yllättäen jostain ikävästä syystä? Pistää vaan miettimään, että toivottavasti samaa ei tapahdu häiden osalta! :D

Ps. Arvon Fitverstaan ohjelmapakettien voittajan huomenna! :)

6 kommenttia:

  1. Ystäväni yrittivät mieheni avustuksella järjestää minulle yllätys palju-bileitä ystäväni omakotitalossa väitökseni kunniaksi, mutta kyseisen ystävän lapsi sairastui vesirokkoon pari päivää ennen juhlia. Tosi harmillisia tuollaiset peruuntumiset toki on, mutta sairastumisille ei vaan mahda mitään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi ei tuo on kyllä sääli, mutta ihan niinkuin itsekin sanoit niin eihän sairastumisille mitään voi! Toki se harmittaa mutta pitää järjestää juhlat sitten toiste.

      Poista
  2. Voi apua! Olisin kyllä itsekkin ihan maani myynyt tuossa tilanteessa. Tosi harmillista :/ mutta itse noroviruksen kourissa myös olleena niin siinä tilassa ei paljoa olla juhlatuulella ja se leviää kulovalkeanlailla, joten moni vieraista olisivat varmasti saaneet taudin. Itse sain sen myös juhlista, joissa kymmenen sairastui :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No kyllähän se harmitti ihan älyttömästi niin minua kuin Matiastakin mutta eihän sille tosiaan mitään voi! :D oli kyllä inhottava tauti, ihmettelen etten ole itse sitä ainakaan vielä saanut...

      Poista
  3. Voi harmi sentään! :( Tuntuu, että nyt loppu- ja alkuvuodesta ihmiset on olleet tosi paljon kipeinä. Itselläkin peruuntui juhlat juuri pari viikkoa sitten juhlat ja kirjoittelinkin siitä blogissani http://elamanipaivamedarinsp.blogspot.fi/2017/02/kun-juhlat-peruuntuu.html

    Ps. Hieno uusi banneri! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niinpä ja ainakin nimenomaan tuo noro on alkuvuoden tauti.

      Se on kyllä aina ikävää kun juhlat peruuntuu :( niihin on kuitenkin usein nähty paljon vaivaa! Käyn lukemassa sinunkin postauksen aiheesta.

      Kiva että tykkäät bannerista! :)

      Poista