torstai 9. helmikuuta 2017

25 vuotta ja 25 faktaa minusta

Minä täytän tänään 25 vuotta! Miettikää nyt, neljännes vuosisata - APUA! Tämän kunniaksi ajattelin listata 25 asiaa minusta, ehkä mukana on myös sellaisia outouksia mitä ette aiemmin tienneet!

syntymäpäivä faktoja minusta

1 Olen todella huono ottamaan ohjeita ja neuvoja vastaan muilta. Paitsi töissä. Mutta niin äiti, sisko kuin Matiaskin ovat saaneet vastaukseksi neuvoihin kiukkuisen tiuskaisun.

2 Tykkään saunomisesta ja meillä kotona saunotaankin oikeastaan joka ilta. Sauna oli ehdoton kriteeri asuntoa ostaessa ja aluksi mietin, tuleeko sähkösaunan lämmittäminen joka ilta liian kalliiksi. Onneksi tultiin siihen tulokseen että siitä saatu ilo on huomattavasti suurempi kuin se pieni hinta minkä siitä joutuu maksamaan. Onneksi myös Matias on saunahullu niin ei tarvitse yksin saunoa!

3 Tiskikoneen tyhjentäminen on maailman ärsyttävin homma ja välttelen sitä viimeiseen asti.

4 Käytän mahdollisimman vähän rahaa kosmetiikkaan. Ripsiväriä en edes muista ostaneeni itse vaan saan ne aina äidiltä, hän kun ostelee uusia tuotteita testiin jatkuvasti. Myös luomivärit ja ihonhoitotuotteet ovat pitkälti lahjaksi saatuja.

5 Näen ystäviäni ihan liian harvoin nykyään, mistä koen ajoittain huonoa omatuntoa. Onneksi minulla on kuitenkin niin ihania ystäviä että vaikkei nähdäkään jatkuvasti niin pysytään silti ystävinä.

6 Pelkään lintuja aivan älyttömästi. Siis en pelkästään isoja, pelottavia lintuja vaan myös kaikkia talitinttejä ja västäräkkejä myöten.

7 Olen tosi pienikokoinen ja oikeastaan iloinen siitä, minusta on ihanaa olla pieni. Ok, olisi kätevää jos jalankoko olisi edes 36 ja ehkä olisin voinut kasvaa edes 160 senttiseksi, mutta olen kuitenkin varsin tyytyväinen tähän.

8 Minulla on hymykuoppa vain toisella puolella kasvoja.

9 Edelliseen viitaten - myös silmäni ovat ihan eriparia!

10 En osaa viheltää.

11 En osaa myöskään vinkata silmää! Tiedän, säälittävää!


12 Rakastan sushia, voisin oikeasti syödä sushia vaikka joka päivä! Etenkin Tokyo55:sen spicy maki on

13 Minun mielestäni lapsille on vähän hankala puhua. Pitäisikö lässyttää jotain tyhjänpäiväistä vai puhua politiikkaa?

14 Eläimille lässyttäminen sen sijaan sujuu enemmän kuin luontevasti!

15 RAKASTAN yllätyksiä! Minulle on pari kertaa järjestetty yllätysjuhlat ja ne on olleet kyllä paras juttu ikinä!

16 Olen lapsesta asti vihannut kettukarkkeja, niitä mitä vanhoilla ihmisillä oli aina tarjolla. Onkohan niiden oikea nimi Pihlaja?

17 Yksi (harvoista) huonoista tavoistani on se, että unohdan saunan jälkeen pyyhkeen lojumaan märkänä myttynä johonkin päin kämppää. Ärsyttävää, eikö?!


18 Jäätelöissä ja leivonnaisissa pätee sääntö: mitä suklaisempi, sen parempi.

19 Muistan muistuttaa ihmisiä syntymäpäivästäni jo monta viikkoa etukäteen ettei kukaan vain vahingossakaan unohtaisi.

20 Säpsähtelen nukahtaessa kummallisesti. Tätä siis tapahtuu joka ilta nukkumaanmennessä.

21 En enää tykkää ajaa autoa. Vuosi sitten ostettiin uusi auto enkä edes koeajanut sitä! Testasin kyllä pelkääjän paikan eli oman paikkani!

22 Aina reissun jälkeen - oli se sitten kahden viikon loma tai viikonloppureissu - matkalaukkuni lojuu tavaroineen päivineen jossain päin kämppää laittoman pitkän ajan. Laukun purkaminen on jotenkin kamalan tylsää!

23 En juo alkoholia juuri koskaan muuta kuin humaltumistarkoituksessa. En siis pidä varsinaisesti alkoholin mausta ja esimerkiksi saunajuomana juon mieluummin vettä. Poikkeuksena tähän lasillinen punaviiniä pihvin kanssa!


24 Luen paljon sisustusblogeja ja seuraan Facebookin sisustusryhmiä ja saan jatkuvasti uusia ideoita sisustukseen. Tällä hetkellä haluaisin olohuoneeseen uuden sohvapöydän - harmi vaan että meillä on jo kaksi joista toinen seisoo tyhjänpanttina varastossa...

25 Rakastan omaa ääntäni välillä vähän liikaakin. Joskus huomaan että höpötän aivan liikaa ilman että toinen osapuoli pääsee puhumaan ollenkaan. Onneksi olen sentään tiedostanut tämän ongelman ja alkanut myös tekemään töitä sen korjaamiseksi!

Kuulostaako mikään tutulta?

10 kommenttia:

  1. Hehe. ;) Mussa on paljon samoja piirteitä mutta sit ihan hulluna myös erejä! Minkä kokonen muuten oot kun oot alle 160? Terkuin, pätkä... toki mulla on jalankoko sentään, eli kenkiä löytyy 36 :D

    Tohon autolla ajamiseen muuten.. Mäkään en pitänyt siitä, kun ajoin 10 vuotta sitten kortin... Ja koska en pitänyt siitä, en myöskään ajanut ja lopputuloksena oli se, että ajotaito on lähes mitätön ja se pelko hypätä rattiin vaan kasvo... Nyt oon opetellu ajamaan tässä vuoden alussa ja kohta hankitaan yhteinen auto, että myös mun on helpompi pitää yllä sitä ajotaitoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hehee oon 154,5 cm pitkä... tai siis lyhyt :D ja jalankoko on se 35!

      Autolla ajaminen on kyllä sellainen mikä unohtuu nopeasti ja siksi ajan kyllä autoa edelleen vaikken siitä enää kauhesti tykkää :D etenkin täällä pääkaupunkiseudulla on tosi ahdistavaa ajaa!

      Poista
    2. Hyvä, että piät ajotaitoa ylhäällä! :D Ajaminen on ahistavaa missä vaan, etenki varmasti pk-seudulla. :D

      Oot mua huikeat 2 cm pidempi. ;)

      Poista
    3. Joo en tykkää ajaa etenkään Helsingin keskustassa mutta en myöskään kehällä ruuhka-aikoina. Pitkän matkan ajaminen taas on jopa ihan mukavaa!

      Siis mitä, en olis ikinä uskonut että oot lyhyempi kuin minä!! Niin se ajatus minkä ihmisestä muodostaa somen kautta vaan hämää.. :D

      Poista
  2. Olipa hämmentävää lukea :D melkeen, kun omia "paljastuksia" lukisi! Ostan kyllä liikaa kosmetiikkaa, ja eriparisuus jatkuu mulla, että osaan vinkata silmää toisella silmällä. :D
    Ja mä rakastan autolla ajamista! Muuten ollaan hämmentävän samanlaisia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hauskaa että kun faktoja on näin monta ja vain muutama ei täsmää! :D

      Minäkin tykkäsin autolla ajamisesta ennen ja nykyäänkin oikeastaan ajaminen on ihan ok muualla kuin täällä pk-seudulla! Etenkin pitkää matkaa on oikeastaan ihan mukava ajaa kunhan ajokeli on kohdallaan!

      Poista
  3. Paljon onnea! :) Allekirjoitan todellakin tuon kohdan, että lapsille on hankala puhua. Taidan veljieni lasten keskuudessa olla se täti, joka sanoo asiat suoraan eikä mieti, mitä lapsille voi sanoa ja mitä ei. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) mie olen se, joka kyllä riehuu ja leikkii mukana muttei juttele niin paljon. Ei ole tuntunut lapsia haittaavan. :D

      Poista
  4. Ehkä vähän ohi aiheen mutta pakko kysyä.. Mainitsit että olet pieni ja jalankoko alle 36. Sama täällä ja hääkenkien metsästys srtessaa! Mistä olet tai aiot ostaa pieneen jalkaan sopivat hääkengät? :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei mennyt ollenkaan ohi aiheen. :) Jalankoko on siis 35! En ole vielä ostanut häitä varten kenkiä mutta minulla on Tamariksen perus mustat nahkaiset korkkarit koossa 35, ja ajattelin ostaa samanlaiset nuden värisenä häihin! :) Viimeksi taisin muistaakseni tilata ne kengät Zalandosta mutta Tamaristahan saa muualtakin!

      Poista