keskiviikko 1. maaliskuuta 2017

Mitä sulhanen tietää hääpuvusta

Minun hääpukuni roikkuu vaatehuoneessa muiden vaatteiden tavoin. Mies ei missään nimessä halua nähdä pukua ennen hääpäivää joten siksi uskallan pitää sitä kotona eikä ole tarvetta viedä sitä muualle säilytykseen. Siellä se siis roikkuu pukupussissa paitojen, bleisereiden ja neuleiden välissä ihan niin kuin mikä tahansa muu vaate ja odottaa sitä yhtä päivää jolloin se vihdoin puetaan päälle.

Puvun ostamisesta lähtien on tuntunut että haluaisin hehkuttaa sitä täällä blogissa ja kaikkialla ja kertoa kaikille miten ihana puku minulla on, mutta kun en voi. En ole keksinyt mitä puvusta kirjoittaisin etten paljastaisi liikaa. Niinpä innostuin älyttömästi kun luin Lauran kirjoituksen siitä, mitä mies tietää hänen puvustaan ja päätin  tästä inspiroituneena kirjoittaa itse samasta asiasta.

Ennen puvun hankintaa puhuin Matiakselle paljon siitä, millaisen puvun haluaisin ja näytin myös kuvia käytettynä myytävistä puvuista. Hänellä oli siis jo etukäteen käsitys siitä, minkä tyylisen puvun haluaisin. Olen täällä blogissakin kertonut millainen puku minulla oli etsinnässä ja sellaisen myös löysin ja onnekseni malli vielä sopi minulle!

hääpuku merenneito pitsi

hääpuku Morilee

Sulhanen siis tietää että pukuni on...

Valkoinen!
Pitsinen ja
Merenneitomallinen

hääpuku merenneito pitsi

hääpuku merenneito kimalle

Lisäksi hän tietää että siinä on...

Laahus (voi vaikeuttaa tanssimista!)
Kimalletta ja
Joku juju selässä

hääpuku merenneito vetoketju

hääpuku merenneito pitsi

Puku on siis juuri sellainen mitä etsin alunperinkin eli minulla kävi tuuri että miettimäni malli myös sopi minulle! Minua ei haittaa vaikka Matias tietää puvusta oikeastaan kaikki pääkohdat - kunhan hän ei näe pukua ennen hääpäivää minun päälläni.

Tätä postausta varten oli tietenkin pakko vähän fiilistellä pukua pitkästä aikaa. Voitteko kuvitella että olin ennen tätä pitänyt sen kotiin tuomisen jälkeen visusti pukupussissa!! Nyt kun ihastelin pukua pitkästä aikaa niin ihastuin siihen vielä entistä enemmän!

Mitä sulhanen tietää sinun puvustasi? Onko hän kenties nähnyt puvun vai oletko onnistunut pitämään puvun vielä paremmin salassa kuin minä?

6 kommenttia:

  1. Mun mies ei tiedä mitään puvusta. Se oikeestaan roikkuu vieläpä sen vaatekaapissa, koska mun omaan se ei mahdu. Oon yrittänyt sille vähän vihjailla jotakin ja kysellä, että millasen olettaisi mulla olevan. Mitään vastausta en ole kuitenkaan saanut :D hän itsekkin haluaa vasta hääpäivänä sen nähdä niin ei pelkoa, että se yrittäisi urkkia pukua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No siellä on pysynyt kyllä hyvin salassa! :D miehän en pysty pitämään suutani kiinni kun oon jostain innoissani joten ei yllätä että mies tietää puvusta jonkun verran. Olen joskus mm. antanut synttärilahjan etuajassa kun olen niin malttamaton! :D

      Poista
  2. Meilläkään mies ei tiedä mitään muuta kuin, että puku on valkoisen sävyä. En ole halunnut paljastaa edes puvun mallia hänelle, koska valitsemani malli oli itsellekin niin ylläri, että haluan yllättää sulhasenkin _täysin_. Häihimmekin on aikaa vielä 2 vuotta (löysin unemlamekon yllättäen käytettynä, niin oli pakko tarttua jo nyt tilaisuuteen), joten vein suosiolla mekon vanhempieni luokse säilytykseen, että meidän kummankin viettelys kurkata pukupussiin helpottuu :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuokin on kyllä kiva että puku on kokonaan yllätys. :) apua jos itse olisi pitänyt pitää puku salassa noin pitkään, tämäkin aika kun tuntuu tekevän tiukkaa minulle kun olen tällainen hölösuu! :D

      Poista
  3. Moi!
    Missä hinnoissa Viron puolella häämekot on ? Kävitkö ensin Suomen puolella sovittamassa vai miten :) Mietinnässä on kannattaisko lähteä Viron puolelta sovittelemaan..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka Juuli! :)
      Mie oonkin kirjoitellut näistä Viron sovituksista omat postaukset joissa on myös hintoja kerrottu eri paikoissa, eli kannattaa lukea ne! Hinnat vaihteli kyllä tosi laidasta laitaan, mutta oli siellä kyllä halvempaa kuin Suomessa. Kävin itsekin sovittamassa Suomessa ensin ja jos Tallinnasta ei olisi löytynyt sopivaa niin olisin ostanut sitten puvun Suomesta :) mutta Tallinnaan lähtiessä oli tiedossa minkä mallisen puvun haluan!

      Poista