lauantai 18. helmikuuta 2017

Kel onni on se sitä hehkuttakoon!

Anteeksi, mutta vaikkei tämä suomalaisiin tapoihin kuulukaan niin saanko hetken hehkuttaa näin ihanan aurinkoisen lauantain kunniaksi.

Minulla on nimittäin aivan älyttömän hyvä fiilis häiden järjestelyistä tällä hetkellä! Palaset tuntuvat loksahtelevan kohdalleen yksi asia kerrallaan ja kaikki vaan jotenkin soljuu mukavasti eteenpäin. Eilen juuri illalla sanoin Matiakselle että olen tosi innoissani kaikesta meidän hääpäivään liittyvästä enkä millään malttaisi odottaa meidän hääpäivää!


Minun pukuni on aivan ihana ja edes hääryhmien selailu ja muiden pukujen näkeminen ei ole hetkauttanut mielipidettäni siitä, että oma pukuni on täydellinen! Myös puvun korjausten osalta on luottavainen olo.

Meidän häiden koristeluista tulee aivan ihanat parinkin eri ihmisen avustuksella ja minulle tulee aivan upea kimppu!

Oloni on Bridal Bootcampin ansiosta nyt jo keventynyt ja kun jatkan samaan malliin niin uskon että myös hääpäivänä tunnen oloni hyväksi ja itsevarmaksi!

Sormuksestani tulee JUURI sellainen mistä olen haaveillut ja voin koko loppuelämän kantaa unelmieni sormusta ylpeänä ja tietäen, että se on juuri minulle tehty!

Minulla on maailman ihanin mies! <3


Olen viime aikoina ollut yhteyksissä ihan mahtavien ihmisten kanssa liittyen häiden eri osa-alueisiin. Tässä hääsuunnitelmien edetessä olen pikkuhiljaa alkanut arvostaa entistä enemmän suomalaisia yrittäjiä ja heidän työtään. Aluksi selailin innokkaasti Kiinan kauppoja vähän kaikkeen liittyen ja jossain vaiheessa harkitsin esimerkiksi sormuksen ja kestokukkien tilaamista ulkomailta. Nyt keskusteltuani yrittäjien kanssa olen saanut kunnian päästä tekemisiin niin huikeiden tyyppien kanssa että jotenkin sitä on oppinut arvostamaan suomalaista käsityötä ja yrittäjyyttä entistä enemmän. Tämä tulee näkymään siis ainakin vihkisormuksessa, hääkukissa, koristeissa ja hääpuvun korjausompeluissa. Näistä kerron teille lisää heti kun ehdin ja kun asiat selkenee vielä! :)

En sitten tiedä johtuuko tämä älytön hehkutus ja hyvä fiilis lisääntyneestä valosta ja auringonpaisteesta, mutta mistä tahansa johtuukin niin toivottavasti se ei menekään pois!

Kuvina satunnaisia hyvänmielen kuvia :) Ihanaa päivää juuri sinulle!

ps. Vielä tänään ja huomenna ehdit osallistua treeniohjelman arvontaan täällä.

3 kommenttia:

  1. Ihanan positiivinen postaus :) Kiva kuulla, että teillä on valmistelut noin hyvällä mallilla. Itselläni on tullut ensimmäistä kertaa pieni turhautuminen hääsuunnitteluun kun sopivaa juhlapaikkaa ei tahdo löytyä millään. Tuntuu, että suunnittelua olisi paljon kivempi miettiä eteenpäin kun juhlatila olisi varattuna. Tuo blogin uusi banneri on muuten tosi kiva! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tällä hetkellä tosiaan tuntuu että kaikki etenee tosi kivasti! :) Meillä oli oikeastaan sama tilanne silloin kun etsittiin juhlapaikkaa täältä pk-seudulta ja silloinhan minä pidin pitkän blogitauon ja tauon myös hääjärjestelyistä turhautumisen vuoksi. Tsemppiä juhlapaikan etsintään! :)

      Poista
    2. Ainiin, ja kiitos kehuista bannerin osalta! :) Siitä tulossa postausta vielä tarkemmin huomenna!

      Poista