keskiviikko 15. helmikuuta 2017

Hyvä iho luo pohjan onnistuneelle häämeikille

ihonhoito ennen häitä tuotteet

Minä myönnän laiminlyöneeni ihonhoitoa monta vuotta. Siihen löytyy myös yksinkertainen selitys: ihoni on aina ollut suhteellisen hyvässä kunnossa ilman suurempaa hoitamista. Viimeisen vuoden aikana olen kuitenkin alkanut itsekin tiedostamaan sen tosiasian, että vaikka iho olisi hoitamattomana hyvännäköinen juuri nyt, se ei välttämättä ole sitä enää 10 tai 20 vuoden kuluttua. Siksi olenkin parhaani mukaan kunnostautunut tässä ja nykyään muistan hoitaa ihoani ainakin lähestulkoon aina aamuin illoin. ;) Hyväkuntoinen ja kosteutettu iho luo myös hyvän pohjan meikille ja etenkin kun aion ammattilaisen sijaan tehdä itse oman häämeikkini, on ensiarvoisen tärkeää meikkipohjan kannalta että iho on hyvässä kunnossa!

Faktapostauksessa kerroin, että käytän todella vähän rahaa kosmetiikkaan. Halusin havainnollistaa tätä vielä ihonhoitotuotteideni osalta. Alla olevassa kuvassa on minulla tällä hetkellä käytössä olevat 9 tuotetta, ja näistä vain kaksi olen ostanut itse. En tiedä pitäisikö se, että saan kosmetiikkaa usein lahjaksi ottaa jonain vinkki-vitosena, mutta väliäkö tuolla - minusta on ihanaa kun ei tarvitse itse käyttää rahaa kosmetiikkaan!

ihonhoito ennen häitä tuotteet

Itse ostan yleensä melko edullista markettikosmetiikkaa. Voisiko sanoa että ihoni on melko 'helppo' hoidettava sillä minulle ei oikestaan koskaan ole tullut vastaan tuotetta joka ei sopisi minulle. Suosin mieluiten suomalaisia tuotteita jos mahdollista, ja siksi mukaan lähteekin usein Lumenea esimerkiksi Nivean sijaan. Viime aikoina olen tykästynyt kovasti Madaran tuotteisiin saatuani niitä paristakin paikkaa lahjaksi, ja uskon että jatkossa saatan siirtyä käyttämään enemmänkin luonnonkosmetiikkaa.

Päivittäisessä käytössä minulla on meikin poistoon Lumenen puhdistusliinat ja ihon puhdistukseen kasvovetenä Freshdermin kasvovesi. Kosteusvoiteena käytän Lumenen päivävoidetta ja kovemmilla pakkasilla Madaran paksumpaa kosteusvoidetta. Silmänympärysvoide on myös Lumenelta. Noin kerran viikossa käytän Nivean mustapäälappuja epäpuhtauksien poistamiseen.

Spesiaalimpia tuotteita löytyi sopivasti Love Me Do-messujen bloggaajakassista, sillä edellinen kasvonaamio ja kuorintavoide olivat juuri lopussa! Tykkään kyllä kovasti niin Madaran kuorintavoiteesta kuin Mellisin kasvonaamiostakin. Ruusuveden tarpeellisuudesta en ole vielä ihan vakuuttunut, mutta ainakin sillä väitetään olevan vaikka mitä hyviä vaikutuksia iholle. ;)

Näiden ihonhoitotuotteiden lisäksi toki ihon kuntoon vaikuttaa varmasti se, että olen aina juonut paljon vettä ja syönyt melko terveellisesti. Pidän myös kokonaan meikittömiä päiviä silloin kun ei ole kummempaa menoa, että iho saa välillä hengittää kunnolla myös päivisin. Tämän kummempia kikkoja minulla ei ihonhoidossa ole. En ole esimerkiksi koskaan käynyt minkäänlaisessa kasvohoidossa - tämän vääryyden ajattelin kyllä korjata vielä tässä kevään ja kesän aikana, niin moni on kehunut niitä niin rentouttaviksi ja ihaniksi!

Miten sinä hoidat ihoasi että se pysyy hyvässä kunnossa? Onko jotain erikoisempia kikkoja tai tuotesuosituksia minulle?

6 kommenttia:

  1. Mulla on sama juttu, että iho on ollut aina hyvä ihan luonnostaan. En myöskään ole käyttänyt paljoa kasvojen hoitotuotteita, koska olen pelännyt, että se pilaisi kasvojen "oman hygienian" ja aiheuttaisi kierteen näihin hoitotuotteisiin. Olen nyt alkanut myös kuitenkin panostamaan hieman enemmän kasvojen hoitoon ja käytän Biothermin puhdistusvaahtoa, kasvovettä ja voidetta. Täytyy kyllä sanoa, että niitä näppylöitä tulee nykyään herkemmin. En tiedä johtuuko juuri siitä, että pesen ihosta sen oman "puolustuskyvyn" pois vai sitten vaan jostakin muusta :/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi apua, tuo kuulostaa kyllä pelottavalta! Mie olen kyllä huomannut positiivisia vaikutuksia kun muistaa säännöllisesti hoitaa ihoa joten toivotaan että olisi kuitenkin hyvä juttu! Ja toivotaan ettei sinullakaan nyt johtuisi tuosta, jospa vaikka hetkellisesti jostain syystä näppyjä tulee enemmän?

      Poista
    2. Voihan se johtua myös talvesta, koska talvella mulla on yleensä muutenkin vähän huonompi iho. Aurinko pitää ihon hyvässä kunnossa kesäisin. Onneksi kohta lähdetään matkalle niin toivon, että iho muuttuu taas paremmaksi. Sit ei tarvii myöskään käyttää meikkivoidetta ollenkaan, jota en muutenkaan koskaan kesäisin käytä. :)

      Poista
    3. Juu aurinko tekee kyllä ihmeitä iholle! :) voi että, miekin haluan johonkin reissuun... Mihin olette lähdössä? :)

      Poista
    4. Niinpä :) Me lähdetään ennen pääsiäistä Arabiemiraatteihin, Fujairahiin. Oon niin loman ja lämmön ja auringon tarpeessa, että pakko on päästä!

      Poista
    5. Voi, kuulostaa ihanalta! :) meidän talvilomareissu suuntaa pohjoiseen Leville, ihanaa toki sekin!

      Poista