maanantai 13. helmikuuta 2017

Fitverstas Bridal Bootcamp: ensimmäinen viikko ja arvonta!

HUOM! Arvonta on päättynyt!

Viikko Fitverstaan Bridal Bootcamp-ohjelmaa takana ja fiilis on loistava! Näin maanantain  ja uuden viikon kunniaksi ajattelin kertoa teille hieman kokemuksia ensimmäiseltä viikolta ja postauksen lopusta löytyy myös arvonta teille lukijoille! ;)

Fitverstaan ruokavalio on mielestäni todella hyvä ja monipuolinen. Kaikkein parasta siinä on se, että jokaiselle aterialle on useita vaihtoehtoja mistä valita, joten sitä on helppo soveltaa oman mielensä mukaisesti. Olen myös syönyt ulkona lounaalla parina päivänä ja ruokavaliota on helppo soveltaa myös silloin! Olen nyt ensimmäisen viikon aikana punninnut ruokia jonkun verran siksi, että näkisin minkä verran minun oikeasti tulee syödä. En kuitenkaan aio jatkossa punnita jokaista suupalaa gramman tarkkuudella, vaan sitten kun olen saanut hyvän tuntuman ruokamääristä, aion arvioida ruokamäärän silmämääräisesti. Tämä siksi, että eihän arjessa normaalistikaan ole aina vaakaa saatavilla!

Ruokavalio sisältää pitkälti samoja asioita mitä olen aikaisemminkin syönyt. Puhdasta ruokaa, paljon kasviksia, marjoja ja hedelmiä. Suurin muutos on tullut annoskokoihin, sillä olen tällä viikolla syönyt huomattavasti ENEMMÄN ja USEAMMIN kuin ennen! Kehoni on siis luultavasti ollut säästöliekillä jo jonkun aikaa ja olen sitten korvannut energiavajetta syömällä herkkuja. Tällä viikolla olo on ollut todella energinen kun keho on saanut tarpeeksi energiaa ruuasta!

Olen treenannut salilla tällä viikolla 4 kertaa ja treenit on olleet oikein mukavaa vaihtelua aikaisempiin treeneihini. Ensimmäisessä syklissä treenataan koko kroppaa kolme kertaa viikossa ja lisäksi voi halutessaan tehdä lisätreenejä. Treenit sopivat varmasti monenlaisille treenaajille aloittelijasta kokeneempaankin treenaajaan, sillä treenit ovat juuri niin tehokkaita kuin miten kovaa itse treenin tekee. Muutamia ihan uusiakin liikkeitä on treeneissä tullut vastaan ja uusi lempiliikekin löytyi viikonloppuna!

Jo ensimmäisen viikon jälkeen minulla on paljon kevyempi olo. Mainitsinkin jo viimeksi että en aio tuijottaa vaakaa enkä ole edes ottanut alkupainoa, vaan seuraan edistymistä kuvien kautta. Suuria muutoksia ei varmasti vielä viikossa ole ehtinyt tapahtumaan, mutta varmasti nesteet on ainakin lähteneet liikkeelle. Tiedättekö sen olon kun aamulla herätessä vatsa tuntuu litteämmältä kuin aikaisemmin kun ruokavalion ja liikunnan ansiosta turvotukset on hävinneet? Saattaa kuulostaa hassulta mutta se on kiva tunne! :D

Ennen kaikkea olen nyt viikon aikana saanut hääkuntoprojektiin takaisin sen motivaation, joka oli kauan kadoksissa!

hääblogi arvonta ruokavalio treeniohjelma

Sain Fitverstaalta mahdollisuuden arpoa lukijoilleni vapaavalintaisen paketin seuraavista vaihtoehdoista:

Käy siis tutustumassa paketteihin Fitverstaan sivuilla ja osallistu arvontaan! Näin ystävänpäiväviikon kunniaksi laitetaan kaverille kans, eli voittaja saa saman paketin myös kaverilleen! :)

Arvontaan osallistut kommentoimalla alle, minkä paketin sinä valitsisit ja miksi. Muistathan jättää myös sähköpostiosoitteesi.

HUOM! Arvonta on päättynyt!

Yhteistyössä: Fitverstas

55 kommenttia:

  1. Bridal Bootcamp olisi hyvä. En ole kovin hyvässä kunnossa, joten mikään hirmu rankka treeni ei tässä vaiheessa sopisi.
    Arvontaan leenvikki@gmail.com

    VastaaPoista
  2. Bridal bootcamp. Jo nimensäkin puolesta kuulostaa hyvältä, kun itsellä häät kesällä. Myös se että kerroit siitä kokemuksia sai minut innostumaan juuri tästä :) katriinajasu@hotmail.com

    VastaaPoista
  3. Ottaisin Bridal Bootcampin, koska sen voi myös tehdä kotona ja koska häät on tosiaan tulossa heinäkuussa :)
    -Salla

    salla.bottas@gmail.com

    VastaaPoista
  4. Bridal Bootcamp! Sain 7kk sitten pojan, ja häät tulossa heinäkuussa! Olisi ihanaa saada kunnon kiinteytys ennen h-hetkeä! Ja kotona treenaaminen olisi loistava vaihtoehto. Kaasolle toinen paketti<3
    Outi-93-@hotmail.com

    VastaaPoista
  5. Bridal bootcamp! Häät kesällä ja raskauskiloja karistelen tässä kevään aikana!:)
    tarusorjonen@gmail.com

    VastaaPoista
  6. Bridal bootcamp! Haluaisin että hääpukuni istuisi paremmin loppukesän häissämme. Ohjelma kuulostaa myös kohtuulliselta toteuttaa kiireisen arjen keskellä. :)
    h.haasala@hotmail.com

    VastaaPoista
  7. Bridal bootcamp! Viime kesänä ostettu häämekko kiristää kummasti vyötäisiltä (mistä lie johtuu...), joten nyt olisi korkea aika saada likka kuntoon ensi kesän häitä varten! tuppurainen_@hotmail.com

    VastaaPoista
  8. Bridal bootcamp kesän hääkunnon viimeistelyyn.
    johanna.kuuri@hotmail.com

    VastaaPoista
  9. Kiitos kun kerroit kokemuksistasi, bridal bootcamp kuulostaisi juuri sopivalta myös minulle. Minulla olisi noin kymmenen kiloa tiputettavana ja uskoisin tästä olevan kovasti hyötyä kun olisi selkeät ohjeet mitä noudattaa, yksin kun en näytä saavan paljoakaan aikaiseksi. :D
    kaisapoutanen@hotmail.com

    VastaaPoista
  10. Bridal bootcamp täälläkin ois valintana. Häät tulossa kesällä ja tukea kiinteyttmisenn tarvis!
    annika.einola@gmail.com

    VastaaPoista
  11. Bridal bootcamp ehottomasti! Häät ensi kesänä ja tarkoituksena ois 5kg saaha pois :) Tää varmaan auttaa saahaan käyntiin elämäntapamuutoksen, mikä mulla on isompana tavoitteena.
    suvi_4@hotmail.com

    VastaaPoista
  12. Burn it! Naimisissa olen ollut jo jokusen vuoden. Nyt olisi rakkauskilojen polton aika:)
    tanja.dahlstrom@kolumbus.fi

    VastaaPoista
  13. Burn it, sillä siitä olisi hyötyä sekä itselleni että sulhaselle. Molemmilla tavoitteena mahtua ainakin 1-2 kokoa pienempiin vaatteisiin kun syksyllä sanotaan tahdon :)
    iibe.salminen@gmail.com

    VastaaPoista
  14. Bridal bootcamp. Häät ensi vuonna, mutta nyt on aika aloittaa. Toisen lapsen syntymästä kaksi kuukautta ja ihana saada omaa aikaa treenaamiseen. ella.hallikainen@luukku.com

    VastaaPoista
  15. Bridal bootcamp olis huikee! :)

    sonja.hintsala@helsinki.fi

    VastaaPoista
  16. Bridal bootcamp olisi minun valintani! Häät tulossa elokuussa ja tavoitteena olisi olla timmimmässä kunnossa, siitä olisi sitten hyvä jatkaa treenaamista tulevaisuudessakin :). laura.nikk@gmail.com

    VastaaPoista
  17. Bridal bootcamp, koska elokuussa tulossa häät unelmien mekko päällä :) mekossa on avonainen selkä joten selän pitäis olla tiptop kunnossa!! sannnukka@gmail.com

    VastaaPoista
  18. Bridal Bootcamp, koska heinäkuun häihin sais vielä vähän tiivistyä ✌��️

    VastaaPoista
  19. Kyllä se olisi tuo Venyttely & Liikkuvuus. Vaikka Bridalissa on myös kiinteytys on omalla osallani kaikista tärkein tuon kunnollisen venytyksen osaaminen. Niska-hartuiaseutu kamalassa rääkissä työn puolesta koko ajan.

    VastaaPoista
  20. Bridal bootcamp! Nyt olis viimmenen hetki alottaa laihis että heinäkuus mahtuis unelmien morsiuspukuun! Yrittäjän kiireiseen arkeen just sopiva!
    Ammi87@gmail.com

    VastaaPoista
  21. Bridal Bootcamp, koska häät heinäkuun alussa & lisätsemppi kiristelyyn olisi tervetullutta :) bergh.alexandra(at)gmail.com

    VastaaPoista
  22. Meillä häät kesäkuussa ja pitäis nyt ottaa itseä niskasta kiinni! Pudotettavaa olisi 5-8kg. Tilanne on kuitenkin se, että kuntosalille en oikein pääse 1,5v taaperon takia. Huomasin kuitenkin, että fitverstaan ohjelmissa on myös kotitreeni mahdollisuus! Tää on siis ihan huippujuttu meille kiireisille kotiäideille! Joten bridal bootcamp olisi enemmän kuin täydellinen mun elämäntilanteeseen ��

    eneppu@gmail.com

    VastaaPoista
  23. Ehdottomasti Bridal Bootcamp, 2018 häät, joten nyt pääsisi kunnolla treenaamaan :)
    monica__elina@hotmail.com

    VastaaPoista
  24. Valitsisin Bridal bootcampin, sillä olen itsekin menossa ensi kesänä naimisiin ja kaipaan kroppaani hieman kiinteytystä �� laurr-@hotmail.com

    VastaaPoista
  25. kaikki kävis kyllä! Mutta ehkä tuo venyttely ja liikkuvuus olisi hyvä, olen niin kankea ja lihakset aina jumittaa töiden jälkeen, mutta laiskaakin laiskempi venyttelemään!

    VastaaPoista
  26. Jatkan lähes kaikkien kommentoijien linjaa ja vastaan, että noista kolmesta valitsisin Bridal Bootcampin, vaikken ole naimisiin (vielä) menossa:) Tämä paketti vaikutti parhaimmalta kombolta lähinnä sen mukana olevan ruokavaliopohjan takia.

    Oma syöminen on viimeaikoina ollut hyvinkin retuperällä ja kaipaisin kannustusta syömiseen ja uusia ideoita ruuanlaittoon. Tiedän syöväni aivan liian vähän kunnon ruokaa ja aivan liikaa herkkuja (varsinkin iltaisin) ja ruokaideat alkavat olla lopussa. Pidän haasteista, enkä ole koskaan kokeillut miinkään tarkan ruokavalion noudattamista. Tämä olisi siis muakvaa ja motivoivaa vaihtelua arkeen. Säänöllinen syöminen varmasti edesauttaisi myös sitä, ettei iltaisin tulisi herkuteltua ja energiat pysyisivät tasaisina koko päivän.


    Tsemppiä oman koitoksesi kanssa! :)

    Ja mailiosoite on: anna.ahola@gmail.com

    VastaaPoista
  27. Kuulostaa kyllä sopivan rennolta ja selkeältä dieetiltä! Bridal Bootcamp kiinnostaisi mua, rantanen.anni(at)outlook.com

    VastaaPoista
  28. Bridal bootcamp. Syyskuussa häät. Oisps hienoo alottaa ajoissa projekti hääkuntoon :)

    Ja tsemppiä sulle!
    paula.hosio@gmail.com

    VastaaPoista
  29. Bridal bootcamp! :) Ollaan alettu yhden kaasoistani kanssa käydä yhdessä salilla! Joten motivaatio on vihdoin kohdillaan, vielä tarvisi saada ruokavalio parempaan kuntoon! :)
    kiinteämpi ja ryhdikkäämpi olemus olisi juuri se mitä kaipaan varisnkin hääpäivää ajatellen, olen aina ollut tosi hoikka, joten olisi mahtavaa saada vähän lihaksia erottumaan, ja täten näyttää upealta tulevassa hääpuvussa! =)

    sannikiviharju@hotmail.com

    VastaaPoista
  30. Bridal bootcamp. Hääpäivä on elokuussa ja nyt kaivataan inspiraatiota treeniin ja ruokavalioon! ��
    nelli.portin@gmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinuna miettisin uudelleen sitä naimisiin menemistä. Mä en luottaisi sun mieheen ollenkaan.

      Poista
    2. Hmm.. olikohan tämä kommentti nyt minulle vai edelliselle kirjoittajalle kirjoitettu, sitä en tiedä mutta joka tapauksessa mielestäni aika kummallista lähteä tällaista heittämään ympäripyöreästi blogin kommenttiboksissa. :D jos on sanottavaa niin kannattaa jutella asianomaisen kanssa ihan suoraan :)

      Poista
    3. Kyllä toi kommentti oli Nellille.

      Poista
  31. Burn it! miehen kanssa ollaan yhdessä kerrytetty rakkauskiloja ja nyt päätettiin saada ne pois ennen ystäväni häitä kesällä :D
    juevraat@student.jyu.fi

    VastaaPoista
  32. Burn it! miehen kanssa ollaan yhdessä kerrytetty rakkauskiloja ja nyt päätettiin saada ne pois ennen ystäväni häitä kesällä :D
    juevraat@student.jyu.fi

    VastaaPoista
  33. Valitsisin tämän Bridal bootcampin, saisi hyvän liikuntaflown päälle ennen elokuun omia häitä :)

    annamariakaroliina @hotmail.com

    VastaaPoista
  34. Bridal bootcamp! Sais viimesetki raskauskilot kyytiä ennen heinäkuussa pidettäviä häitä!! ���� juotasniemi.henna@gmail.com

    VastaaPoista
  35. Bridal bootcamp kelpaisi tännekin... häihin aikaa 137päivää, unelmamekko odottaa kaapissa, mutten mahdu siihen. 😢 hommaa siis olisi ja apu sekä neuvot olisi todella tarpeen.
    Lehtitia@gmail.com

    VastaaPoista
  36. Bridal Bootcamp, koska häät ovat tulossa ja kunto kaipaa kohotusta. karamellikukka@yahoo.com

    VastaaPoista
  37. Bridal Bootcampin saliversio etenkin olisi täydellinen ratkaisu minulle! Tilasin nimittäin juuri viikonloppuna merenneitomallisen hääpuvun - tietysti kokoa liian pienen ;) , jotta on oikeasti motivaatiota treenata ja panostaa omaan hyvinvointiin herkuttelun ja sohvalla möllöttämisen sijasta.

    Harrastan ennestään urheilua melko aktiivisesti, 2-3 kertaa viikossa, mutta se on sellaista painojen heiluttelua fiiliksen mukaan (jolla ei oikeasti merkittäviä tuloksia saa aikaiseksi, kuten olet vissiin itsekin huomannut..) Tarvitsisinkin nyt tsemppaavan treeniohjelman, jota voisin yhdessä kaason kanssa toteuttaa. Pudotettavaa ei sinänsä ole paljon, parisen kiloa.. Tilanne on siltäkin osin sama kuin sinulla, eli jäntevyyttä hakusessa ja pientä kiristelyä, jotta voi hääpäivänä hehkua sekä onnea että hyvänolon tunnetta. <3

    Meillä muuten hääpäivänä 12.8, eikö teilläkin ollut se aluksi suunnitelmissa? Tuli voitto tämän myötä tai ei, niin ihanaa ystävänpäivää sinulle!! :) terveisin Emmi

    mikäli onni suosii, niin minuun voi olla yhtedessä: cemmii@hotmail.com osoitteeseen :)

    VastaaPoista
  38. Bridal Bootcamp, koska haluaisin vartalonmyötäisen mekon ja tähän kroppaan en halua sellaista pukea.
    sanni.v.laine@gmail.com

    VastaaPoista
  39. Bridal Bootcamp! Sun kokemukset kuulosti hyvältä ja nuista kolmesta vaihtoehdosta kuulosti eniten omalta jutulta kun luki kaikki läpi :)
    ainomakinenn@hotmail.com

    VastaaPoista
  40. Bridal bootcamp! Häihin aikaa alle vuosi (10.2.2018) enkä oo osannu/saanu aikaiseks vielä aloittaa hääkuntoprojektia. :)
    Sähköposti arvontaa varten:
    ann--heinonen@hotmail.com

    VastaaPoista
  41. Venyttely ja liikkuvuus kiinnostaisi minua, olenhan rautakanki :D

    luomallablogi@gmail.com

    VastaaPoista
  42. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  43. Bridal bootcamp onkin jo treenattu, joten burn it olisi enemmän kuin täydellinen apu tänne treeneihin ennen kesää :)

    lotta.jaaskela@luukku.com

    VastaaPoista
  44. Bridal bootcamp tulisi tänne tarpeeseen! Häät on elokuussa ja motivaatio urheiluun on hieman hukassa, joten olisi kiva saada se takaisin tavoitteellisella treeniohjelmalla ja ruokavaliolla. :)

    jenna.kuivalainenn@gmail.com

    VastaaPoista
  45. Oi tää olis niin mahtava! Häät on tulossa vasta ensi kesänä, mutta Bridal bootcamp toimisi varmasti täydellisenä projektin aloittajana! Tavoitteena olisi pudottaa "parisuhdekilot", jotka on salakavalasti ilmestyneet viimeisen vuoden aikana. Tämä toimisi hyvänä alkusysäyksenä ja motivaattorina, josta sitten jatkaa terveellisempää matkaa😍 tänä kesänä olisi myös tulossa save the date -kuvaukset, missä olisi tietysti kiva näyttää timmimmältä😎
    Sp, rikezu@gmail.com

    VastaaPoista
  46. Ehdottomasti bridal bootcamp, kaikki missä on mainintanakin morsian iskee mulle :) sari.j.jaakola(a)gmail.com

    VastaaPoista
  47. Tälle ensi kesän morsiolle kelpaisi kyllä bridal bootcamp! Vaikuttaa just tavoitteisiini sopivalta. :) lauramaaria.leinonen@gmail.com

    VastaaPoista
  48. Burn it! -valmennus tulisi nyt kevään kynnyksellä tarpeeseen! :D

    Tiina
    tiinakmo@gmail.com

    VastaaPoista
  49. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  50. Uusi kommenttiyritys, edellisestä unohtui perustelut.. :)

    Bridal Bootcamp olisi siis minun valintani - myöskin ensi kesän morsian ja tokihan sitä haluaisi olla tikissä ja kauneimmillaan tärkeänä päivänä. Toivottavasti onni suosii!

    Tiia
    tiia.isohanni(at)gmail.com

    VastaaPoista
  51. Bridal bootcamp, sillä hääpäivä lähestyy jo hyvää vauhtia. :) -lilyja@luukku.com

    VastaaPoista
  52. Bridal bootcamp. Häitä ei ole tulossa, mutta kesäksi haluan kiinteytyä ja saada paino tippumaan.
    s-saana@hotmail.com

    VastaaPoista