tiistai 22. marraskuuta 2016

Vihdoinkin sovittamaan hääpukuja!

Olen pitkään jo pohdiskellut hääpuvun sovitusta, mutten ole saanut varattua aikaa.

hääpuku sovitus
Kuva täältä.

Ensimmäinen syy tähän on se, etten ole kesän jälkeen saanut tehtyä kunnon ryhtiliikettä hääkunto-projektin kanssa. Olen kyllä ihan tyytyväinen itseeni mutta en kuitenkaan näytä siltä, miltä haluaisin näyttää omana hääpäivänäni ja siksi pukujen sovitus jännittää. Mitä jos puvut eivät näytäkään hyvältä päälläni?

Olen kerännyt Pinterestiin inspiraatiokuvia hääpuvuista ja minulla on jo kehittynyt ajatusta siitä, millaisen puvun mahdollisesti haluaisin. En kuitenkaan ruumiinrakenteeltani ole lähellekään samanlainen kuin kuvien mallit ja siksi myös se mietityttää, soveltuuko miettimäni malli kuitenkaan minulle! Olen todella lyhyt ja ehkä hieman tasapaksu (Heh :D) ja siksi pelottaa, sopiiko mielestäni kaikkein upeimmat puvut minulle. Tiedän, että sovittamallahan se selviää mutta silti olen jotenkin jännityksen vuoksi lykännyt sovitusta!

En missään nimessä myöskään halua mennä sovitukseen yksin. Minulla on toki hyviä ystäviä pääkaupunkiseudulla, mutta haluan ehdottomasti ainakin siskoni, mielellään myös äitini mukaan sovitukseen tueksi ja turvaksi sekä myös kertomaan oman mielipiteensä. He kuitenkin asuvat kaukana ja etenkin siskoni epäsäännölliset työajat vaikeuttavat yhteisten aikataulujen sovittamista.

Mites sitten budjetti? En halua käyttää pukuun älyttömiä summia, se on päälläni kuitenkin vain yhden päivän. Silti samaan aikaan minulla on olemassa jo visio siitä, millaisen puvun haluaisin. Mitä jos liikkeistä ei löydykään mitään budjettiini sopivaa tai rakastun aivan liian kalliiseen pukuun jota en sitten saa mielestäni?

Kaikista näistä huolenaiheista huolimatta olen nyt rohkaistunut ja varannut ajan sovitukseen pariin paikkaan. Siskoni ja äitini tulevat tällä viikolla käymään pääkaupunkiseudulla ja minulla on kaksi sovitusaikaa varattuna huomiselle! Varatessani puhelimessa aikaa Niinattareen ja kerrottuani hääpäivämme, sain myyjältä vastaukseksi että nyt alkaakin olla jo kiire että puvun ehtii tilata! Apua! 

Kaikista näistä mieltäni askarruttavista asioista huolimatta uskon, että sovitukset selkeyttävät ajatuksiani siitä, millainen puku minulle sopii ja mahdollisesti antavat myös lisää motivaatiota hääkuntoprojektiin. Liikkeeseen mennessä pitää myös yrittää antaa suuntaa budjetista, etten sitten mene rakastumaan aivan liian kalliiseen pukuun.


Onko muilla morsiamilla vinkkejä ensimmäisiin pukusovituksiin? Olenko ihan hölmö kun stressaan sovituksia etukäteen vai löytyykö ruudun takaa myös joku muu turhasta huolehtija? Miten teidän ensimmäiset sovitukset on menneet?

12 kommenttia:

  1. Ei kannata stressata! Kyllä se the mekko löytyy ja tasapaksuun kroppaan sopii yllättävän monenlaiset mekot eli en usko senkään olevan ongelma :) jos tiedät hääkenkäsi niin ne kannattaa ottaa mukaan. Hiukset kannattaa laittaa kiinni tai auki sen mukaan miten ne häissä tulee olemaa :) ja meikkiä kannattaa laittaa - sekin vaikuttaa yllättävän paljon siihen miltä mekko näyttää päällä ettei naama loista vaa punasena :'D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hehe joo suunnitelmissa on laittaa ainakin hieman normaalia arkea juhlavammin meikki ja hiukset että tulee enemmin oikea fiilis puvuista :) nuo kengät on hyvä vinkki, harmi ettei vielä kenkiä ole tiedossa :D
      Kiitos vielä tsempeistä!

      Poista
  2. Kävin perjantaina kokeilemassa ensimmäisiä pukuja. Käytiin isolla porukalla Seremoniassa mutta sieltä ei löytynyt täydellistä pukua. Sanoisin, että kannattaa myyjälle näyttää kuvaa, minkälaista mekkoa olet ajatellut itsellesi ja sovittaa sen tyyliisiä mutta myös muun mallisia koska joku voi näyttää yllättävän hyvältä tai sitten saa ainakin varmuuden sille mikä ei sovi. Me käytiin myös ihan extempore Stockmanilla ja siellä myyjä kysyi onko kuvaa unelmapuvusta ja vaikka kello oli jo paljon sain kokeilla yhtä mekkoa ja se oli kyllä todella lähellä täydellisyyttä. Ei kannata liikaa katsella mekkoja mallien päällä ja välillä mekko voi näyttää jopa paremmalta kun mallin päällä. Mun ystävälle kävi näin. Hän itse stressasi myös hirveästi, ettei ole unelmakunnossa mutta mekko oli hänelle täydellinen ja uskon, että sinäkin varmasti löydät itsellesi sopivan. Jos olet miettinyt valmiiksi budjetin, kannattaa se myös sanoa myyjälle, ettei tule sovitettua liian kallista mekkoa. Koska ei ole kiva tunne sitten "tyytyä". Viimeinen vinkki on laittautua kauniiksi kokeilupäivänä niin on kivempi katsella itseään peilistä :) Kauhean pitkä selitys tuli :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hehe joo tosiaan tuo laittautuminen on ollutkin suunnitelmissa :) kuvia minulla on onneksi kerääntynyt pinterest-taululle niin on mitä näyttää sovituksessa! Ehdottomasti pyydän myös myyjää suosittelemaan jotakin pukuja, he ovat kuitenkin ammattilaisia!
      Budjetista pitää antaa ainakin jotain suuntaa antavaa arviota, lopullista budjettia kun ei vielä varsinaisesti ole..

      Kiitos vinkeistä ja tsempeistä! :)

      Poista
  3. Itse löysin Niinattaresta ekalla kerralla täydellisen puvun. Menin sen jälkeen muutamaan muuhun liikkeeseen eikä tehnyt oikein edes mieli kokeilla mitään koska vertasi kaikkia siihen jo löytämääni. Sen kyllä sitten tuntee kun se oma tulee kohdalle. Kannattaa kokeilla monia eri tyylisiä. Äkkiä huomaa mikä malli sopii juuri itselle. Itse haaveilin puvusta jossa olisi pitsinen yläosa mutta kokeiltuani huomasin että ne ovat minulle liian raskaita ja tunkkasia, olkaimeton sopikin kaikista parhaiten. Yksi vinkki on että älä juokse kiireessä sovittamaan pukua. Me meinattiin myöhästyä sovitusta ajasta ja olinpa sitten ihan hikisenä siellä ja se oli tooooosi epämiellyttävää ja noloa :D:D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinattareen olen itsekin menossa! :)

      Oon tosiaan miettinyt että toki kokeilen sellaisia mikä malli itsellä on mielessä, mutta annan myös myyjän ehdottaa joitain niin näkee mikä sopii itselle parhaiten.
      Tuo on muuten hyvä pointti että kannattaa mennä hyvissä ajoin paikalle :D
      Kiitos vinkeistä!

      Poista
  4. Haha mulle valokuvaajan varaaminen antoi alkupotkun hääkuntoon pyrkimiselle :D
    Odotan mielenkiinnolla postausta sovituksen jälkeisistä fiiliksistä! Mulla itselläni oli pää aivan pyörällä kaikista niistä kauniista valkoisista puvuista.. Vinkiksi sanoisin, että vaikka klisee onkin niin sovita ainakin pari eri mallia! Ei tarvitse sitten jälkeen päin miettiä että mitä jos..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi olla että minullakin menee pää pyörälle niistä puvuista! :D ja pitää tosiaan sovittaa useampaakin eri mallia.
      Kiitos vinkeistä, kirjoittelen sitten sovitusten jälkeen fiiliksiä :)

      Poista
  5. Toivottavasti THE DRESS löytyy! :) Itellä ei oo kyllä vinkkejä, sovittamalla se selviää! Mullaki oli täydellisin just se mekko, jonka en ajatellu mun kropalle sopivan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuli kyllä soviteltua monenlaista ja -mallista ja ehkä itsekin yllätyin siitä mikä oli loppujen lopuksi se kaikkein kivoin vaihtoehto :)

      Poista
  6. Miten meni? Tuleeko aiheesta postausta? innolla odottelen! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hihii, kirjoittelinkin juuri äsken jo ensimmäisestä paikasta, toisesta paikasta kokemukset vielä tulossa! :)

      Poista