torstai 17. marraskuuta 2016

Käden pyytäminen morsiamen isältä

Ennen kosintaa Matias keskusteli aikeistaan isäni kanssa. Hän hoiti tämän perinteikkään rituaalin mökillä saunan lauteilla kylmän kaljan äärellä, kuten suomalaisen miehen tapoihin sopii. Hän kertoi kosintasuunnitelmista isälleni ja tavallaan tiedusteli hänen mielipidettään asiaan. Luonnollisesti isäni antoi siunauksensa Matiaksen aikeille.


Kosinnan jälkeen soitin heti innoissani vanhemmilleni ja huomasin, ettei isä ollut läheskään niin yllättynyt kuin äitini. Arvasin Matiaksen keskustelleen aiheesta isäni kanssa jo etukäteen ja niin arvasi itseasiassa äitinkin. Puhelimet toisesta päästä kuului äitini yllättynyt huudahdus isälleni: 'Tiesitkö sinä tästä, etkä puhunut mitään minulle!?' Onneksi sävy oli kuitenkin humoristinen ja heitto tuli hyvässä hengessä, eikä äitini oikeasti loukkaantunut.

Kun keskustelin Matiaksen kanssa aiheesta ja hän vahvisti epäilykseni siitä, että isäni tiesi kosinta-aikeista etukäteen, tuli minulle jotenkin äärettömän hyvä fiilis. Mielestäni se kertoo Matiaksen ja isäni hyvistä väleistä ja siitä, että Matias kunnioittaa isääni niin paljon että halusi kysyä hänen mielipidettään asiaan ennen kosintaa.

Isäni on todella suojeleva minua ja siskoani kohtaan ja siksi mielestäni oli hienoa että Matias kertoi aikeistaan etukäteen. Näin isäni sai sulatella asiaa jo ennen varsinaista kosintahehkutusta ja miettiä itsekseen sitä, että hänen tyttärensä menee naimisiin.

Isäni ja Matias tulevat aivan äärettömän hyvin juttuun ja heillä on paljon myös samanlaisia piirteitä. Isälläni on kova luotto Matiakseen ja hän on onnellinen siitä, että olen löytänyt rinnalleni hyvän miehen. Hän oli todella otettu ja iloinen siitä, että Matias keskusteli hänen kanssaan kosinnasta ja uskon että heidän välinsä paranivat tämän yhteisen 'salaisuuden' myötä vielä hieman lisää.

Minun ajatusmaailmani mukaan käden pyytäminen on siis ainoastaan positiivinen asia ja kertoo kunnioituksesta tulevan aviomieheni ja isäni välillä sekä myös minua kohtaan. Se kertoo siitä, että tuleva aviomieheni on luvannut isälleni pitää minusta hyvää huolta ja kunnioittaa perhettäni ja sitä, että pääsee myös virallisesti osaksi sitä avioliiton kautta.


Olin aivan ihmeissäni, kun törmäsin keskusteluihin, joissa kauhisteltiin sitä, että mies on pyytänyt ennen kosintaa tyttären kättä tämän isältä. Tämä minun mielestäni niin kaunis ele nähdään jotkut sovinistisena ja naista esineellistävänä tapana, ikään kuin naisella ei olisi lainkaan sananvaltaa omaan elämäänsä.

Aiemmin tuo tapa onkin oikeasti ollut lupa avioliittoon ja se on ollut ehtona sille, että mies saa kosia. Nainen on nähty ikään kuin isänsä omaisuutena, ja avioliiton myötä hän siirtyi miehen omaisuudeksi. Nykypäivän Suomessa nainen saa onneksi aivan itse päättää, suostuuko kosintaan vai ei. En siis näe tätä tapaa naista esineellistävänä tai alistavana, vaan ennemminkin kunnianosoituksena ja siksi minusta oli ihanaa että Matias 'pyysi kättäni' isältäni.

Auroora kirjoitteli blogissaan jonkun aikaa sitten samasta aiheesta ja oli kanssani hyvin samoilla linjoilla. Käykäähän lukemassa myös hänen kirjoituksensa!

Ps. Kuvituksena (ja kevennyksenä) kuvia tapahtumapaikalta eli mökkisaunasta ja maisemia saunan terassilta katsottuna. ;)

Mitä mieltä te muut olette tästä aiheesta? Onko käden pyytäminen sovinistinen ja naista alistava vanhanaikainen tapa vai kaunis ele sulhaselta appiukolle?

6 kommenttia:

  1. Ihanaa kun tuleva miehesi tulee isäsi kanssa noin hyvin toimeen! Itsellekin perheiden kunnioitus on tärkeimpiä asioita, ja olen myös onnekas kun mulla on maailman ihanimmat appivanhemmat jotka tekee yhteisen elämän helpoksi :) Olisi kamalaa kuvitella tilanne toisinpäin(niinkuin aika monilla tuntuu valitettavasti olevan), mutta onneksi ei tarvitse :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No se on kyllä aivan ihanaa että mies tulee toimeen minun vanhempieni kanssa ja minä hänen, perhe on kuitenkin molemmille niin tärkeä juttu. :) Ja kiva kuulla että sinullakin on ihanat appivanhemmat!

      Poista
  2. Tosi suloista Matiakselta jutella isäsi kanssa kosimisesta ennen huippuhetkeä! :)
    Varmasti ihanaa, että perheet tulevat noin hyvin toimeen! Siitähän se keskustelu ja saunominenkin viestivät. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No eikö, minunkin mielestä tosi ihanaa että tulevat niin hyvin juttuun :)

      Poista
  3. Aivan superihana teksti, tuli ihan kylmät väreet! Oot kyllä onnella ja hienolla miehellä (sekä isällä) siunattu. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos, ihana kuulla! :) mies ja isä ovat kyllä molemmat hienoja, olen onnekas!

      Poista